Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kuopiossa yksi kuoli liikenneonnettomuudessa – Sipoossa vakava ketjukolari

Nora Vilva

Kuopiossa Jännevirran sillalla sattui torstaina kello 13:n jälkeen vakava liikenneonnettomuus, jossa kuoli yksi ihminen ja loukkaantui kaksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Itä-Suomen poliisin mukaan onnettomuus tapahtui, kun kaksi henkilöautoa törmäsi toistensa keulaan. Nopeusrajoitus tapahtumapaikalla oli 80 km/h.

Loukkaantuneet kuljetettiin jatkohoitoon. Poliisi suoritti alueella tapahtumapaikkatutkintaa. Tutkinta on alkuvaiheessa ja poliisi tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää perjantaina.

Porvoonväylällä Sipoossa on tapahtunut kuuden auton ketjukolari, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo.

Onnettomuudessa on loukkaantunut neljä ihmistä, joista yksi vakavasti. Vakavasti loukkaantunut on kuljetettu tapahtumapaikalta sairaalaan, kertoo päivystävä palomestari Timo Tuomainen. Pelastuslaitokselta ei kerrota loukkaantuneiden ikää.

Onnettomuuspaikka sijaitsee Helsingistä Porvooseen päin Söderkullan liittymästä pari kilometriä itään. Yksi ajokaista Porvoon suuntaan on suljettu liikenteeltä ja liikenne on pahasti jonoutunut. Ajokaistan arvioidaan avautuvan kello kuuteen mennessä.

Nopeusrajoitukset onnettomuusalueella on laskettu 60 kilometriin tunnissa. Liikenne ohjataan onnettomuuspaikan ohi yhtä ajokaistaa pitkin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE