Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kurvinen väläyttää pysyvää nostoa opintotuen tulorajaan

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.).

Opintotuen tulorajoja aiotaan nostaa neljänneksellä ensi vuodeksi. Määräaikaisesta korottamisesta tiedotti tiistaina opetus- ja kulttuuriministeriö, joka on valmistellut asiasta luonnoksen hallituksen esitykseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Muutoksella pyritään edistämään opiskelijoiden mahdollisuutta työskennellä opintojen ohessa nykyistä enemmän.

- Uskon, että tulorajojen korotuksesta saadaan myönteisiä tuloksia. Jos ja kun näin käy, voimme alkaa valmistella pysyvää tulorajojen nostoa, totesi tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.).

Ehdotuksen myötä tavanomaiset yhdeksän kuukautta tukea vuodessa nostava opiskelija saisi vuonna 2022 ansaita noin 3 000 euroa nykyistä enemmän. Vuosituloraja nousisi nykyisestä 12 498 eurosta 15 630 euroon.

Hallitus sopi budjettiriihessä syyskuussa, että nuorten työllisyyden edellytyksiä parannetaan ja opintotuen tulorajoja korotetaan määräaikaisesti vuodeksi 2022. Tuolloin ei vielä kerrottu, kuinka paljon tulorajat nousevat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE