Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kuulostaa oudolta” – Lintilä ja Vanhanen eivät innostu Merkelin ajatuksesta sulkea hiihtokeskukset

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Matkailusta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo STT:lle, että Saksan liittokanslerin Angela Merkelin ehdotus hiihtokeskuksien sulkemisesta koko Euroopassa kuulostaa oudolta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– En laittaisi hiihtokeskuksia kiinni. Ymmärrän, että after ski -paikat laitetaan kiinni. Jos ajatellaan, että yritämme kompensoida ulkomaanmatkailua kotimaanmatkailulla Lappiin, tuo (hiihtokeskusten sulkeminen) olisi lopullinen niitti.

Samoilla linjoilla on valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.). Hän sanoo, että hiihtokeskuksissa on murtomaalatuja, eikä sinne varmasti tulla laittamaan puomeja.

– Ihmisillä on paljon loma-asuntoja siellä. Olen ministeri Lintilän kanssa samaa mieltä siitä, että nämä after ski -paikat ovat eri juttu kuin itse se toiminta.

Aiemmin torstaina Deutsche Welle kertoi, että Merkel haluaa, että hiihtokeskuksien ovet laitetaan säppiin koko EU-alueella loppuvuoden ajaksi.

Merkel sanoi Saksan liittopäivien edustajille, että hiihtokauden lähestyessä tavoitteena on saada aikaan koko Euroopan laajuinen sopimus siitä, tulisiko hiihtokeskukset sulkea.

Matkailun tilanne nousee joulun lähestyessä muutoinkin ajankohtaiseksi. Monet ulkomailla asuvat suomalaiset miettivät, kannattaako Suomeen nyt tulla jouluksi.

Lisää aiheesta

Lintilä muistuttaa, että jokaisella suomalaisella on oikeus tulla Suomeen ja on jokaisen itse harkittavissa, kannattaako se. Jos Suomeen aikoo jouluksi tulla, Lintilän mukaan on noudatettava erityistä varovaisuutta eli pidettävä etäisyyttä ja huolehdittava hygieniasta.

– Ei kannata tehdä sellaisia suurempia sukulaiskierroksia.

“Näyttää siltä, että yritysten tukea jatketaan.”

Koronavirustilanne ei ole helpottumassa. Suomessa vain pieni osa alueista on koronan perustason alueita. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi aiemmin, että STM on lähettänyt ohjeet koronan leviämisen estämiseksi niille alueille, jotka ovat leviämisvaiheessa tai sen uhassa.

STM:n kirjeessä suositellaan, että julkisten toimijoiden lisäksi myös yksityiset yritykset keskeyttäisivät toimintansa tiloissa, joissa on korkea tartuntariski. Tällaisia tiloja ovat muun muassa kuntosalit, ryhmäliikuntasalit, sisäleikkipuistot ja kauppakeskusten yleiset tilat.

Korona on iskenyt jo muutoinkin yrityksiin. Uudet suositukset eivät ainakaan helpota yritysten taloudellista ahdinkoa. Lintilä sanoo, että tällä hetkellä näyttää siltä, että yritysten kustannustukea jatketaan.

Myös Vanhanen sanoo, että yritykset todennäköisesti tarvitsevat myös ensi vuoden puolella tukea ja tähän on jo varauduttu.

STT–Viivi Salminen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE