Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kuuma sää lietsoo taas maastopaloja Australiassa – Canberran lentokenttä suljettiin

Jopa 40 asteen lämpötilat ja voimakkaat tuulet ovat jälleen lietsoneen maastopaloja Australian itä- ja kaakkoisosissa.

Pääkaupunki Canberrassa lentokenttä suljettiin torstaina matkustajaliikenteeltä, jotta lähistöllä riehuvia paloja sammuttavat lentokoneet saivat tilaa toimia, Sydney Morning Herald -lehti (SMH) kertoo.

Palot eivät toistaiseksi uhkaa lentokenttää suoraan. Lentokenttää on käytetty jo kuukausia sammutuslentoja tekevien koneiden tukikohtana, mutta se suljettiin nyt ensimmäistä kertaa.

Uuden Etelä-Walesin alueella varoitettiin hätätiedotteilla kuudesta uudesta palosta. SMH:n mukaan kaikkiaan paloja oli iltapäivällä osavaltiossa ja pääkaupunkiterritoriossa yhteensä 85, kun aamun valjetessa paloja oli parisenkymmentä vähemmän.

Canberran eteläpuolella Snowy Monaron alueella puolestaan etsitään sammutustöissä ollutta lentokonetta, jonka pelätään pudonneen. Kone oli sammuttamassa valtoimenaan riehunutta paloa. Konetta yritetään paikantaa helikopterien avulla.

– Kontakti suureen vettä kuljettaneeseen koneeseen hävisi. Paikallisten maassa työskentelevien joukkojen mukaan kone on voinut pudota, osavaltion maastopaloyksikkö totesi tiedotteessa.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Boeing 737 -mallin sammutuskoneisiin mahtuu jopa 15 000 litraa vettä tai paloja sammuttavaa kemikaalia.

Snowy Mountainsin alueen maastopalo on kooltaan noin 94 000 hehtaaria.

Poikkeuksellisen pitkä maastopalokausi

Kuluneen viikon aikana paloja ovat hillinneet sateet ja maltillisemmat lämpötilat.

Poikkeuksellisen varhain alkanut ja tuhoisa maastopalokausi alkoi Australiassa jo syyskuussa. Ainakin 29 ihmistä on kuollut ja koteja on tuhoutunut yli kaksi tuhatta.

Palot ovat myös olleet tuhoisia maan luonnolle ja villieläimille. Asiantuntijoiden mukaan jopa miljardi eläintä on kuollut paloissa ja useita lajeja on voinut kuolla sukupuuttoon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE