Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Kuusamon julkkisnallet saivat jatkoaikaa: Suurpetokeskuksella on elokuuhun aikaa korjata puutteensa

LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan Kuusamon Suurpetokeskuksen eläinten hyvinvointi ei ole enää välittömässä vaarassa. Keskusta on käsketty korjaamaan loput puutteensa elokuun loppuun mennessä, tai sen eläintarhalupa voidaan perua.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Avi teki 29. kesäkuuta tarkastuskäynnin kiisteltyyn Suurpetokeskukseen. Kesyyntyneistä kontioistaan tunnetun tarhan epäilleen pitäneen petoja puutteellisissa ja niiden hyvinvoinnille vaarallisissa oloissa. Virasto kertoo huomanneensa nyt, että keskuksessa oli yritetty kohentaa eläinten oloja.

-  Toimija on muun muassa siirtänyt Aina-karhun asiallisiin pito-olosuhteisiin, korjannut tarhojen aitoja ja lisännyt tarhoihin lainsäädännön vaatimusten mukaisia virikkeitä, Avin tiedotteessa sanotaan.

Toiminnassa on Avin mukaan kuitenkin edelleen korjattavaa. Tarhalla oleville eläimille pitää muun muassa järjestää asianmukainen eläinlääkärin tekemä terveystarkastus. Sairaille pedoille pitää hankkia asianmukainen hoito.

Lisäksi lähisukua olevien eläinten lisääntyminen keskenään täytyy estää ja keskuksen täytyy osoittaa, että se osallistuu riittävällä tavalla lajien suojelua koskevaan tiedonvaihtoon.

Keskus ei ole esimerkiksi aina muistanut ilmoittaa viranomaisille, mikäli sinne on tuotu uusia villieläimiä.

Ellei keskus saa paikkojaan kuntoon elokuun loppuun mennessä, Avi voi peruuttaa siltä eläintarhaluvan. Se tarkoittaisi, että keskuksessa oleville eläimille täytyy joko löytää uusi hoitopaikka tai ne pitää lopettaa. Luonnossa ne eivät enää yksinään pärjäisi, koska ne ovat tottuneet liikaa ihmisiin.

Suurpetokeskuksen ongelmat alkoivat tulla julkisuuteen huhtikuussa, kun kaksi karhua karkasi tarhastaan. Yksi otsoista hyökkäsi keskuksen johtajan Sulo Karjalaisen kimppuun.

Toukokuun alussa MTV Uutiset kertoi aluehallintoviraston sekä Kuusamon kaupungin eläinlääkärin puuttuneen useita kertoja tarhan epäkohtiin. Silloin Karjalainen kommentoi laiminlyöntiväitteiden olevan ”aikamoisia satuja”.

Eläintarhassa oli uutisen mukaan surmattu ilveksiä tilanpuutteen takia. Karjalaisen mukaan kyse oli vain lupien mukaisesta eläinten määrien noudattamisesta.

Viranomainen oli kiinnittänyt tarkastuksissaan huomiota myös aitojen kuntoon. Aidat olivat olleet reikäisiä ja kaatumaisillaan, ja eläimillä on ollut mahdollisuus karata tarhoistaan.

Poliisi aloitti kesäkuussa Suurpetokeskuksen eläintenpidosta esitutkinnan. Epäilty rikosnimike on törkeä eläinsuojelurikos. Tutkintapyynnön poliisille teki Pohjois-Suomen aluehallintovirasto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE