Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kuwaitin emiiri on kuollut 91-vuotiaana

Kuwaitin emiiri sheikki Sabah al-Ahmad Al-Sabah.

Kuwaitin emiiri sheikki Sabah al-Ahmad Al-Sabah on kuollut. 91-vuotiaan emiirin kuolemasta kertoi tiistaina Kuwaitin kuningashuone.

Kuwaitin valtiollisen television normaalilähetys keskeytettiin, ja siinä alettiin lukea otteita koraanista hieman ennen emiirin kuolinuutisen kertomista kansalaisille.

Emiiri oli käynyt Kuwaitin pääkaupungissa Kuwait Cityssä leikkauksessa heinäkuussa, ja hänet siirrettiin sen jälkeen hoitoon Yhdysvaltoihin. Syytä emiirin leikkaukseen tai hoitoon ei ole kerrottu. Kuningashuone ei ole kertonut emiirin kuolinsyytä.

Emiirille oli asennettu vuonna 2000 sydämentahdistin. 2002 häneltä poistettiin umpilisäke, ja 2007 hän kävi Yhdysvalloissa virtsateihin tehdyssä operaatiossa.

Emiiri hallitsi Persianlahden pohjukassa sijaitsevaa öljyvaltiota vuodesta 2006 lähtien, ja häntä on pidetty Kuwaitin modernin ulkopolitiikan arkkitehtinä. Emiirin ollessa estynyt hoitamasta tehtäväänsä häntä on sijaistanut kruununprinssi sheikki Nawaf al-Ahmad Al-Sabah.

Emiirin velipuolen, 83-vuotiaan sheikki Nawafin odotetaan nousevan uudeksi emiiriksi. Sheikki Nawaf on toiminut aiemmin korkeissa viroissa muun muassa puolustus- ja sisäministeriöissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE