Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kyiv Independent: venäläisessä Krasnodarin kaupungissa on kuultu räjähdyksiä

AFP / LEHTIKUVA / HANDOUT
Kuluvan kuun alkupuolella Krasnodarissa sijaitsevaan öljynjalostamoon tehtiin drone-hyökkäyksiä.

Etelä-Venäjällä sijaitsevassa Krasnodarin kaupungissa on kuultu räjähdyksiä varhain perjantaiaamuna, Kyiv Independent -lehti kertoi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lehti viittaa erään Telegram-viestipalvelun paikallisen kanavan kertomiin tietoihin ja julkaisemaan videoon.

Videossa näkyy kirkas valonvälähdys ja kuuluu voimakas räjähdys. Silminnäkijöiden mukaan kaupungin ilmatorjunta ampui yöllä kohti miehittämättömiä ilma-aluksia.

Kuluvan kuun alkupuolella Krasnodarissa sijaitsevaan öljynjalostamoon tehtiin drone-hyökkäyksiä.

Ukrainan puolustusministeriö puolestaan kirjoitti Twitterissä vedessä kulkevan dronensa osuneen Mustallamerellä venäläiseen Ivan Hurs -sota-alukseen.

Venäjä kertoi jo aikaisemmin tällä viikolla miehittämättömien veneiden hyökänneen sota-alusta vastaan. Venäjän mukaan sota-alus tuhosi veneet ja jatkoi toimintaansa.

Sen paremmin Ukrainan kuin Venäjänkään kertomia tietoja ei ole vahvistettu riippumattomista lähteistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE