Tämä juttu, jonka aikoinaan kuulin maineikkaan radiohenkilön Markku Heikkilän ohjelmassa ”Uutissi Turust” kuvaa mainiosti turkulaista luonteenlaatua, jonka kanssa nyt joudun totuttelemaan, kun olen nyt kuukauden verran asunut Turussa

Uudenkaupungin asioihin alkaa olla välimatkaa, mutta kyllä kiintoisia aiheita edelleen on. Esimerkkinä vaikkapa nämä vireillä olevat rakennushankkeet, joista keväällä totesin, että nyt kun kaupungin taloudessa on 3,3 miljoonan ylijäämä, heti innostutaan 70 miljoonan rakennushankkeista. Tähän virkahenkilö vastasi topakasti, että oikea luku on 30 miljoonaa. Nyt luku siis on 40 miljoonaa. Ja tästä vuodesta näyttäisi taas tulevan tappiollinen.

Ja kun ensin puhuttiin 20 miljoonasta ja sitten tuli 10 miljoonaa lisää ja sitten taas 10 miljoonaa lisää ja niin edelleen. Mikä on luku siinä vaiheessa, kun sopimukset allekirjoitetaan?

Asia on toki hyvä, mutta ennen kuin suuren innostuksen vallassa tehdään kallis päätös, pitäisi tietää sen todellinen hinta ja miten se rahoitetaan. No, onneksi en enää ole tässä asiassa maksumiehen asemassa.

Niin, tuo otsikon lausahdus on hyvin vanhaa perua ja se on ajan myötä saanut monenlaisia sisältöjä. Alkunsa se lienee saanut siitä kun jossain provinssissa, ehkäpä juurikin Turun ja Porin läänin Uudellakirkolla kaksi tyttöä olivat jutelleet keskenään molempia osapuolia kiinnostavista kysymyksistä ja toinen oli kysynyt: Oleks sää ollu poikatten kans niinko sillai? Toinen oli vastannut tiukasti: En. Tähän ensimmäinen: Emmää kans… paitti kerran Turuus. Siihen toinen: Kyll määki Turuus!