Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kyllä hän varmaan itseohjautuva toimija on, ainakin näin haluan uskoa” – Vapaavuoresta tulossa iso mörkö keskustalle

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) on kutsunut 21 suurimman kaupungin johtajat tapaamiseen Helsinkiin 5. lokakuuta. Määrä on alkaa yhdessä ajaa omia etuja. Helsingin Sanomille Vapaavuori on sanonut, ettei hallitus ymmärrä, mihin maailma on menossa.

Helsingin pormestarin toimet nousivat tänään esiin keskustan eduskuntaryhmän mediatapaamisessa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtajalta Antti Kaikkoselta kysyttiin, mikä häntä kaupunkien tapaamisessa pelottaa.

– Ei siinä mikään pelota, kyllä erilaisia porukoita sopii koolle kutsua. En tiedä, tietääkö kaikkki koollekutsujatkaan sitä, mikä sen palaverin tarkoitus on. Kai se siellä selviää.

Kaikkosen mukaan sote- ja maakuntauudistuksen peruuntumista ei tarvitse pelätä.

– Siihen on vahvasti sitouduttu.

– Pohjois-Korean tilanne vähän pelottaa, Kaikkonen jatkoi.

Vapaavuoren epäillään lietsovan vastakkainasettelua.

Eduskuntaryhmän toinen puheenjohtaja Markus Lohi totesi, että kaupungit voivat kokoontua, vaikka hänenkään mukaansa kokoontumisen agenda ei ole selvillä kaikille.

– Mutta jos lähtökohta on se, että lähdetään voimistamaan vastakkainasettelua Suomessa, meillä on jo niin paljon vastakkainasettelua tässä maailmassa, koska on somet ja kaikki muut, jotka tahtovat kärjistää asioita, että ei tarvittaisi enempää vastakkainasettelua. Lohi sanoi.

– Keskustan vastaus on se, että lähdetään mieluummin rakentamaan yhdessä eheää Suomea ja haetaan kumppanuuksia kuin sitä, että Suomi kehittyisi hyvin sillä, että pannaan jyrkästi kaupungit ja maaseutu tai maakunnat ja pääkaupunkiseutu vastakkain. Ei siitä hyödy kukaan.

Eduskuntaryhmän ensimmäisen varapuheenjohtajan Elsi Kataisen mukaan vastakkainasettelu on hyvin suomalainen ilmiö. Hänen mielestään Suomi on tässä poikkeus muista eurooppalaisista maista, joissa alueet nähdään arvona.

– Paljon parjattu EU näkee Suomenkin vahvana alueiden turvaamisen ja vahvistamisen kautta. Olemme menossa takapakkia, jos tällainen vastakkainasettelu on sitä, mitä halutaan kasvattaa, Katainen sanoi.

Kaikkonen: Vihreissä ei tiedetä, onko talouskasvu hyvä vai huono asia.

Keskustelu alkoi jo kuulostaa siltä, että Vapaavuoresta puhutaan ikään kuin valtiomahtina.

– Kyllä hän varmaan itseohjautuva toimija tässä on, ainakin näin haluan uskoa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen vastasi kysymykseen, mistä Vapaavuoren toimintaa ohjaillaan.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen markkinoi tilaisuudessa myös Suomi-sopimustaan, joka hänen mukaansa pyrkii siihen, että rakennetaan alueellisesti tasapainoista Suomea. Kaikkosen mukaan sitä ei ole muista puolueista tyrmätty, mutta “aika hiljaista on”.

– Tuntuu, että muissa puolueissa ei taideta hirveästi pohdiskella näitä eri alueiden kysymyksiä, Kaikkonen sanoi.

Hän palasi tilaisuuden alkajaisiksi myös eiliseen eduskunnan kyselytuntiin.

– Näyttää siltä, että joillekin puolueille ja niiden edustajille on täysin mahdotonta hyväksyä sitä, että Suomessa on tapahtunut käänne parempaan.

Kaikkosen mukaan perussuomalaisten ja vasemmistoliiton puheissa kiellettiin työttömyyden vähentyminen. SDP myönsi pienen parantumisen, mutta vihjasi Kaikkosen mielestä sen olevan omaa ansiotaan.

Vihreissä taasen on keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan mielestä epävarmuutta siitäkin, onko talouskasvu huono vai hyvä asia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE