Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Kyllä tämä on historiallisen onneton tilanne, että näistä kahdesta pitää valita” – Professori uskoo Bidenin karanteenin kääntyvän hänen edukseen

Biden näyttäytyi ensi kerran julkisuudessa yli kahteen kuukauteen muistopäivän seppeleenlaskussa maanantaina.

Yhdysvaltain demokraattien todennäköinen presidenttiehdokas Joe Biden on joutunut kampanjoimaan koronatilanteen takia pääosin kotitalonsa kellarista käsin.

Maanantaina hän näyttäytyi pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla seppeleenlaskussa kaatuneiden muistopäivänä.

Esimerkiksi New York Timesin mukaan Bidenin näkyvyyden puute huolestuttaa jo joitakin demokraatteja. Professori Benita Heiskasen mukaan tilanne ei ole varomattomista lausunnoistaan tunnetun Bidenin kannalta huonoin mahdollinen.

– Nythän on niin, että kun hän istuu siellä kellarissa, niin vältytään möläytyksiltä. Loppujen lopuksi se sataa hänen laariinsa, Heiskanen Turun yliopiston John Morton -keskuksesta sanoo.

Hänen mukaansa normaalissa tilanteessa julkisuuden jakautuminen nykyisellä tavalla hyödyttäisi rajusti istuvaa presidenttiä. Donald Trumpin ollessa Valkoisessa talossa tilannetta tasoittaa haastajan hyväksi kuitenkin se, että myös Trump puhuu monesti mitä sylki suuhun tuo. Biden on itsekin todennut, että mitä enemmän Trump on äänessä, sitä parempi Bidenille.

– Kyllä tämä on historiallisen onneton tilanne, että näistä kahdesta pitää valita, Heiskanen summaa asetelman.

“Parasta ratsastaa Obaman perinnöllä”

Bidenin kotikellaristaan harvakseltaan antamat haastattelut osoittavat, että möläytysten vaara on todella suuri. Esimerkiksi viime perjantain hän tuli The Breakfast Clubin haastattelussa lipsauttaneeksi, etteivät sellaiset afrikkalaisamerikkalaiset ole oikeita “mustia”, joiden pitää pohtia valintaa Bidenin ja Trumpin välillä.

– Mikä tuollainen valkoinen seitsemänkymppinen boomeri on kertomaan, millaisia mustat ovat tai eivät ole, Heiskanen kuvaa lausunnon herättämää ärtymystä.

Biden joutuikin korjailemaan sanomaansa ja vakuuttamaan, ettei hän missään tapauksessa pidä mustien tukea presidentinvaaleina itsestäänselvyytenä.

Heiskanen ei usko Bidenin olevan vaarassa painua unohduksiin, vaikka eristäytyminen vielä jatkuisi. Entisellä varapresidentillä on Yhdysvalloissa niin vahva kansallinen profiili.

– On varmaan sitä parempi, mitä enemmän hän ratsastaa (presidentti Barack) Obaman perinnöllä ja sen jatkuvuuden edustamisella. Se on kuitenkin ehkä helpompi tie kuin se, että hän tulee julkisuuteen möläyttelemään, Heiskanen arvioi.

Biden on ollut liittovaltion tason kyselyissä Trumpia suositumpi. Marraskuun presidentinvaaleja ajatellen Heiskanen ei kuitenkaan panisi paljoa painoa tämän hetken mielipidemittauksille. Kaikki riippuu hänen mukaansa lopulta siitä, ketkä todella lähtevät äänestämään.

Marginaalit tulevat olemaan joka tapauksessa pieniä ja voitto ratkaistaan muutamissa vaa’ankieliosavaltioissa.

Kuten edelliset vuoden 2016 vaalit osoittivat, ehdokkaan suurempi äänisaalis ei välttämättä merkitse hänen nousuaan presidentiksi.
STT–Niilo Simojoki

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE