Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Kyllä tässä nyt on rennompi kuin viime vuonna” – Levollinen Latvala starttaa uuteen rallikauteen vain mestaruus mielessä

Jari-Matti Latvalan ja muiden rallihuippujen kausi alkaa torstaina Monte Carlossa.

Jari-Matti Latvalalla on vain yksi sija parannettavaa myöhään torstai-iltana alkavassa rallin MM-sarjan avauksessa Monte Carlo -rallissa. Viime vuonna hän ajoi toiseksi tulokastalli Toyotan ykköskuskina.

– Kyllä tässä nyt on rennompi kuin viime vuonna. Paremmin on päässyt valmistautumaan, Latvala juttelee levollisena nuotituksen päätyttyä pasta-aterian syömisen lomassa Gapissa, Lounais-Ranskassa ennen rallikauden avausta.

Latvala testasi yhteensä kolme päivää ennen uuden kauden alkua, yhden päivän joulukuussa ja kaksi tammikuussa.

– Lumella olisi tehnyt mieli ajaa vielä enemmän. Mutta kyllä kaikki keliolot ja rengasvaihtoehdot tuli ajettua.

Sää ja rengasvalinnat ovat Monten voiton avain.

– Viiden sakkiin tähtään lähtökohtaisesti. Enemmän on mielessä MM-sarjan voitto kuin yhden osakilpailun voitto. (Sébastien) Ogierin voittaminen hänen kotikisassaan tarkoittaa riskinottoa, mutta kyllä korkeammallekin on asiaa, jos vain rengasvalinnat osuvat oikein. Samalla lailla kuin viime vuonna olisi hyvä, Latvala paljastaa taktiikkaansa.

Hän arvioi, että keli tulee todennäköisesti vaikeutumaan perjantain vesi- ja tai lumisateen takia.

Lisää aiheesta

– Autolla kyllä pärjää, se on hyvä, ja kääntyy nyt paremmin kuin viime vuonna. Moottori vääntää paremmin ja keskilukkoa on saatu suuremmaksi, paremmaksi. Ne auttavat paljon. Sateella uudella aero-paketilla ei ole täällä niin paljon merkitystä, mutta kuivalla sekin auttaa, MM-sarjan kokenein kuljettaja selvittää.

Vaikka nuotituksen aikana on ollut Monten mittapuun mukaan historiallisen kuivaa, Latvala odottaa starttia kunnioittavasti.

– Tämä ei tule olemaan helppo ralli. Avaus on erikoiskoe, legendaarinen Sisteron väärinpäin, jäinen kuuden kilometrin alamäki osuus pimeässä. Ei ole koskaan ajettu näin päin. Jäinen ylämäki on helpompi ajaa kuin jäinen alamäki.

Rallin seremoniallinen lähtö on Monacosta, josta on pitkä siirtymä Sisteroniin. Tämä tarkoittaa, että etuautot, jotka tekevät jäänuotit ajavat illan ek:t jo valoisan aikaan ennen ilman jäähtymistä.

– Vaikka tie on pääosin kuiva, sulaa penkoista vettä ja sen jäätymistä vuorten varjopuolella on vaikea ennustaa, Latvala kertoo.

Monte on aina Monte, ei ole merkitystä onko uusi auto vai ei.

Latvalan etuautoa ajaa Toni Gardemeister ja nuotit kirjoittaa Jakke Honkanen.

– Tosi vähän jäätä. Jos näin säilyy, niin yksi kuivimmista Monteista, Honkanen todistaa.

– Paras sääennustaja olisi nyt 70-vuotias paikallinen rinnespesialisti, joka pilvien muodoista näkisi tuleeko lunta vai ei, Latvalan luottomies Honkanen luonnehtii ennakoinnin vaikeutta.

– Tämä on vaikeaa, Jyväskylä vaatii “big balls” (kanttia), Honkanen vertaili Monten ja Suomen MM-rallin keskeistä eroa.

Kokemukseen luottaa Montessa moni muukin kuljettaja. Mikko Hirvonen ajaa etuautoa Citroenin Craig Breenille. Latvalan tallitoverille Esapekka Lapille etuautoa ajaa vielä viime kaudella Toyotaa ajanut Juho Hänninen. Fordin WRC2:ssa ajavalle Teemu Suniselle jäänuotit kirjoittaa Toyotan ex-urheilutoimenjohtaja ja Hirvosen ex-kartturi Jarmo Lehtinen ja autoa ajaa Juuso Pykälistö.

Hännisen tilalle Latvalan toiseksi tallitoveriksi Fordilta siirtynyt Viron Ott Tänak on kova ja kokenut kirittäjä Jari-Matille.

– Kyllä se (Tänak) kovaa ajaa. Viime vuonna täällä hyvin ja Saksassa hyvin eli asvaltillakin pärjää. En mieti hänen ajoaan. Se nähdään maalissa, miten meni. Nähdään myös miten hän on sopeutunut uuteen autoon, Latvala kuittasi.

Kuusi päivää testannut Tänak on tyytyväinen uuteen talliinsa.

– Vaihto on mennyt hyvin, ja on helppoa työskennellä yhdessä. Meillä on hyvin nopea kuljettajajoukko. Monte on aina Monte, ei ole merkitystä onko uusi auto vai ei. Mitään rajoituksia tai ohjeita ajamiseen ei ole annettu, viime vuonna ensimmäisen MM-rallin voiton ajanut Tänak kertoi.

17-vuotias Kalle Rovanperä sanoo jännittävänsä kauden alkua. (Lehtikuva)

Puuppolan Toyotan kolmas kuski Esapekka Lappi myöntää, että torstai-ilta mietityttää.

– Ilta, pimeä ja musta jää. Ei tarvitse kuin sen yhden paikan, niin se on siinä. Ois varmaan ihan hyvä ottaa varman päälle, pieksämäkeläinen Lappi laskeskeli ennen Monten ensimmäistä WRC-starttia.

– Kärkijätkät ajavat lujaa kelissä kuin kelissä. Kai me kokemattomammat olemme nössömpiä, ruoski Esapekka itseään.

– Kyllä varmaan jännittää illalla. Pitää vain antaa itselle anteeksi, ettei täällä tule pohja-aikoja, kolme päivää testannut Lappi järkeili.

Kahdeksan WRC-startin sopimuksen napannut jokelainen Teemu Suninen lähtee Monteen pienen flunssan kourissa, nyt Fordin WRC2-luokan R5:llä.

– Ruotsissa olen jo Ogierin ja Evansin rinnalla tallin kolmannessa autossa. Hyvä päästä testaamaan heidän rinnalleen ennen kisaa. Olen asettanut omat tavoitteet oppimiselle, Suninen selvitti.

Myös Suninen totesi torstai-illan kahden avaus-ek:n olevan koko kisan haastavimmat.

WRC2-luokan Skodan R5:llä starttaa puuppolalainen 17-vuotias Kalle Rovanperä. Tehdassopimuksen tehnyt nuorukainen ei kuitenkaan aja Montessa vielä MM-pisteistä, joihin lasketaan ennalta ilmoitetut kahdeksan MM-rallia.

– Jännältä tuntuu, Kalle kommentoi ennen ensimmäisiä vetoja Monten “mutteritestissä” ja lisävalojen säätöä.

– Mutta kyllä tuntuu vielä jännemmältä, kelpo ajat luokassaan kuitannut Rovanperä kuvaili omaa olotilaansa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE