Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kylmä sää vaikutti: heinäkuussa hukkui 15 ihmistä

Kolea heinäkuu näkyi hukkumismäärien laskuna. Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton tilastojen mukaan tämän vuoden heinäkuussa hukkui yhteensä 15 ihmistä, mikä on viisi vähemmän kuin viime vuoden heinäkuussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Heinäkuussa laskettiin vain kymmenen hellepäivää, kun päiviä on normaalisti 16. Kuun aikana maa oli laajasti pitkäkestoisten matalapaineiden otteessa, mikä näkyi myös sademäärissä.

Vastaavasti kesäkuussa Suomessa oli enemmän hellepäiviä kuin kertaakaan aiemmin digitoidun mittaushistorian aikakaudella. Digitoitua aineistoa on vuodesta 1961 asti, joten kesäkuu oli varmuudella helteisin ainakin kuuteen vuosikymmeneen.

Kesäkuun aikana hukkuneita oli yhteensä 20. Hukkuneiden määrä on sama kuin viime vuoden kesäkuussa.

Tämän vuoden aikana hukkuneita on ollut heinäkuun loppuun mennessä 78. Hukkuneita on 14 enemmän kuin viime vuoden tammi–heinäkuussa, jolloin hukkui 64 ihmistä.

Hukkumisia oli tammikuussa 11, helmikuussa neljä, maaliskuussa kahdeksan, huhtikuussa 12 ja toukokuussa 20.

Hukkuneista miehiä on 57 ja naisia 8. Lopun 13 hukkuneen kohdalla sukupuoli on tilastojen mukaan tuntematon.

Hukkumistapauksista 25 sattui Etelä-Suomessa, 20 Länsi- tai Sisä-Suomessa, 16 Itä-Suomessa, kahdeksan Pohjois-Suomessa ja viisi Lounais-Suomessa. Ulkomailla sattuneita hukkumisia on raportoitu neljä kappaletta.

Ahvenanmaalla ja Lapissa ei tilastojen mukaan ole hukkunut ketään tämän vuoden tammi-heinäkuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE