Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Kylmää kahvia ja mikroruokaa” – joukkomurhaaja narisee kaikesta mahdollisesta

Anders Behring Breivikin oikeudenkäynti päättyy perjantaina.

Norjassa joukkomurhaaja Anders Behring Breivik on aloittanut oman puheenvuoronsa vankilaolojaan koskevassa oikeudenkäynnissä. Breivik noudatti tuomarin kehotusta eikä toistanut eilen tekemäänsä natsitervehdystä istunnon aluksi.

Breivik väittää, että Norjan valtio “yrittää tappaa hänet eristyksellä”. Puheenvuorossaan hän valitti muun muassa eristyksen aiheuttamista vaivoista, mikroruoasta ja kylmästä kahvista. Lisäksi hän yritti jopa vitsailla kertomalla alkaneensa jopa pitää eristyksen aikana televisiosarja Paratiisihotellista.

Muusta oikeudenkäynnistä poiketen Breivikin esiintymistä ei televisioida suorana. Näin halutaan varmistaa, ettei hän pääse levittämään poliittista sanomaansa.

Breivik on nostanut kanteen Norjan valtiota vastaan epäinhimillisinä pitämistään vankilaoloista. Hän ei saa tavata muita kuin vankilan henkilökuntaa ja ammattiauttajia. Lisäksi hänen kirjeenvaihtonsa vankilan ulkopuolelle tarkastetaan.

Neljä päivää kestävä oikeudenkäynti päättyy perjantaina.

Breivik surmasi 77 ihmistä Oslossa ja Utöyan saarella heinäkuussa 2011. Hänet tuomittiin ankarimpaan mahdolliseen rangaistukseen eli 21 vuodeksi vankeuteen. Tuomiota on mahdollista jatkaa, jos häntä pidetään edelleen vaarallisena yhteiskunnalle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE