Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kymäläinen: Jokaisella oikeus työhön – hallitus unohtanut Savonlinnan kompensaatiot

Suna Kymäläinen.

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen muistutti hallitusta perusoikeudesta ja lupauksista Savonlinnalle.

– Jokaisella tulee olla oikeus työhön. Tämä Sipilän hallitus on saanut nimiinsä kyseenalaisen kunnian pitkäaikaistyöttömyyden Suoman ennätyksestä. Vaikeasta laskusuhdanteesta toipuvassa tilanteessa ja muutoinkin suurtyöttömyyden aikana – voi sanoa, ettei ajoitus ole ollut työllisyystoimissa onnistunut. Leikkaamalla ei voi työllistää, kiteytti Kymäläinen hallituksen saavutukset kaikkien vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien osalta vappupuheessaan Savonlinnassa.

– Pohtikaa mielessänne esimerkiksi, että Suomessa joka viides alle 24-vuotias poika tai nuori mies on täysin työn, koulutuksen tai harjoittelun ulkopuolella. Tähän meillä ei ole varaa, jatkoi Kymäläinen hallituksen epäonnistuneen työllisyys- ja koulutuspolitiikan perkaamista.

– Työn muutos on ollut voimakas ja se jatkuu edelleen. Tämäkään paikkakunta ei ole säästynyt paikkakuntaa vaurioittavilta rakennemuutoksilla perustelluilla leikkauksilta, viimeisimpänä opettajakoulutuksen lakkauttaminen. Sipilän lupaamia kompensaatioitakaan ei tullut. Ei myöskään lohtua tuo Sipilän puheet, kuinka tämä päätös voi tulevaisuudessa koitua Savonlinnan parhaaksi. Kauniit puheet ja toiveet eivät tuo menetettyjä työpaikkoja, Kymäläinen alleviivasi Savonlinnan suoneniskua.

Kymäläisen mielestä sosialidemokraatteja tarvitaan nyt kenties enemmän kuin koskaan, estämään tuho.

– 100-vuotias Suomi on monessa asiassa risteyksessä: hallituksen pyrkimys yhteisvastuuseen ja solidaarisuuteen perustuvan pohjoismaisen sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion romuttamiseen ja uusliberalistisen markkinaideologian mukaisen täyskäännöksen tuomiseen Suomeen, pelkäsi Kymäläinen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE