Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

”Kyse ei ole parista kolmesta yksittäisestä poliisista” – ihmisoikeusjärjestö kertoo Valko-Venäjän poliisin kiduttavan kiinni otettuja mielenosoittajia

Poliisi taltutti mielenosoittajia Minskissä 12.syyskuuta.

Valkovenäläisen ihmisoikeusjärjestön edustaja syyttää maan viranomaisia kiinniotettujen mielenosoittajien järjestelmällisestä kidutuksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Kyse ei ole parista kolmesta yksittäisestä poliisista vaan sitä tapahtuu kaikkialla, ei vain (pääkaupungissa) Minskissä vaan maan kaikissa osissa, ihmisoikeusjärjestö Vjasnan varapuheenjohtaja Valjantsin Stefanovitsh sanoo ruotsalaiselle uutistoimisto TT:lle.

Hänen mukaansa syyt ovat poliittisia: kohteena ovat ihmiset, jotka osoittavat mieltä hallitusta vastaan ja kertovat mielipiteensä.

Valko-Venäjällä on järjestetty suuria mielenosoituksia elokuussa pidettyjen vaalien jälkeen, kun vaalien voittajaksi julistettiin presidentti Aljaksadr Lukashenka. Protestien yhteydessä on otettu kiinni tuhansia ihmisiä. Yksistään viime viikonloppuna sadat ihmiset joutuivat kiinniotetuiksi.

“Poliisi voi tehdä mitä vain”

Stefanovitsh kertoo, että Vjasna on koonnut todistuksia yli 500 ihmiseltä, jotka turvallisuuskoneisto on ottanut kiinni.

Poliisin, erikoisjoukko Omonin ja sotilaspoliisin hoteisiin otetut ovat kertoneet, miten heitä on kidutettu etälamauttimilla ja miten suuria ihmisjoukkoja on sullottu pieniin selleihin ilman ruokaa ja juomaa. Ihmisiä on peloteltu raiskauksilla, ja useita on pidetty polvillaan alastomina asfaltilla tuntien ajan, Stefanovitsh kuvailee.

Ainakin yksi nainen ja yksi mies ovat kertoneet asianajajan välityksellä, että heidät on raiskattu kumipampulla.

– Tämä osoittaa, että poliisi voi tehdä ilman seurauksia, mitä haluaa.

Stefanovitsh kertoo myös, että Vjasnan vapaaehtoistoimintaa järjestellyt Marfa Rabkova vietiin torstaina kotoaan. Asuntoon oli tullut tuntemattomia miehiä, jotka tutkivat asunnon ja veivät hänet mennessään.

– Emme edelleenkään ole saaneet mitään tietoa, mitä hänelle on tapahtunut tai missä hän, Stefanovitsh sanoo lauantaina julkaistussa haastattelussa.

Vjasna on perustettu vuonna 1996. Sen keskuspaikka on Minskissä, mutta aluetoimistoja on myös useilla muilla paikkakunnilla Valko-Venäjällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE