Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kysely: Alle puolet eläkeikää lähestyvistä osaa arvioida oman eläkkeensä – lähes 60 % ei tiennyt, miten elinaikakerroin vaikuttaa

Merkittävä osa suomalaisista tuntee melko huonosti Suomen työeläkejärjestelmän kannustinpiirteitä. Eläketurvakeskuksen tekemän kyselytutkimuksen perusteella suomalaisten eläketietoudessa on suuria eroja.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vain joka viides vastaaja osasi arvioida oman eläkkeensä, tunsi elinaikakertoimen vaikutuksen ja tiesi työn jatkamisen merkityksen eläkkeeseen. Yhtä monella tilanne puolestaan oli päinvastainen.

Näistä kolmesta mittarista huonoiten tunnettiin elinaikakertoimen vaikutus. Vastaajista lähes 60 prosenttia kertoi, ettei ollut tietoinen sen vaikutuksesta. Elinaikakertoimesta tietoisistakin yli puolet oli aliarvioinut sen vaikutuksen.

Työssä jatkamisen merkitys eläkkeen kertymiseen tunnettiin paremmin. Noin kaksi kolmesta koki tietävänsä, miten työssä jatkaminen vaikuttaa omaan eläkkeeseen. Parhaiten vaikutuksen tunsivat korkeita työtuloja saaneet ja yli 60-vuotiaat.

Alle puolet vastaajista osasi antaa arvion siitä, kuinka suuren eläkkeen itse saa.

Elinaikakerroin tai lykkäyskorotus vaikuttavat harvan aikeisiin.

Kysely kertoi, että töissä jatkamisen kannustimet koetaan yleisesti kannustaviksi, mutta omiin aikeisiin ne heijastuvat vain harvoin. Vastaajista peräti 85 prosenttia kertoi, ettei elinaikakerroin tai lykkäyskorotus vaikuta heidän suunnittelemaansa eläkeikään.

Lisää aiheesta

Vain 15 prosenttia koki eläkettä leikkaavan vaikutuksen olevan taustalla aikomuksessa jatkaa töissä yli vanhuuseläkkeen alaikärajan. Useimmin näin ajattelivat ne, joiden terveys oli hyvä, joilla ei ole puolisoa ja jotka arvioivat taloudellisen toimeentulonsa eläkeaikana jäävän korkeintaan kohtalaiseksi.

Vastaajista 56 prosenttia arvioi jäävänsä eläkkeelle täsmälleen omassa eläkeiässään. Ennen omaa eläkeikäänsä eläkkeelle arvioi siirtyvänsä 17 prosenttia ja vasta oman eläkeiän jälkeen 27 prosenttia vastaajista.

Kyselyyn vastasi 2 179 vuosina 1954–62 syntynyttä suomalaista, jotka eivät vielä ole siirtyneet eläkkeelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE