Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kysely: Ehdokkaat nostavat ilmastonmuutoksen ensi vaalikauden tärkeimmäksi kysymykseksi

Kansanedustajaehdokkaille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan ilmastonmuutoksen hillintä on ensi vaalikauden tärkein kysymys. Seuraavaksi tärkeimmät kysymykset ovat sosiaaliturvan kokonaisuudistus sekä osaaminen ja koulutuspolitiikka.

Demokraatti

Demokraatti

Voimaa Tuulesta -yhteenliittymä selvitti yhdessä viestintätoimisto Pohjoisranta BCW:n kanssa kansanedustajaehdokkaiden näkemyksiä tulevan vaalikauden tärkeistä kysymyksistä ja uusiutuvasta energiasta. Kysely toteutettiin verkkokyselynä joulukuussa 2018 ja tammikuussa 2019. Kyselyyn vastasi 153 ehdokasta. Eniten vastauksia saatiin vihreiltä ehdokkailta, 21. Kokoomuksen ja SDP:n ehdokkaita kyselyssä on mukana 17 ja perussuomalaisia 16.

Tärkeimpänä kysymyksenä ilmastonmuutosta piti neljän puolueen, keskustan, SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton ehdokkaat. Kokoomuksen ehdokkaat nostivat puolestaan ykköseksi sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen ja perussuomalaiset maahanmuuton.

Lähes 90 prosenttia vastanneista ehdokkaista haluaa lisätä uusiutuvan energian lisärakentamista poliittisilla päätöksillä. Vastausten perusteella ehdokkaat lisäisivät erityisesti aurinkovoiman ja tuulivoiman tuotantoa.

Ehdokkailta kysyttiin, mitkä ovat ensi vaalikauden tärkeimmät kysymykset ja pyydettiin valitsemaan ennalta annetusta listasta kolme tärkeintä kokonaisuutta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE