Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

12.10.2026 06:25 ・ Päivitetty: 12.10.2026 06:25

Kysely: Enemmistö nuorista haluaisi eläkkeelle ennenaikaisesti

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yli kaksi kolmannesta nuorista suomalaisista jäisi mieluiten eläkkeelle ennen virallista eläkeikää, ilmenee henkilöstöhallintoyhtiö SD Worxin teettämästä kyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Alle 35-vuotiaista suomalaisista varhaista eläköitymistä toivoi kyselyn mukaan 71 prosenttia.

Vain 18 prosenttia tästä ryhmästä kaavaili jatkavansa töitä virallisen eläkeiän jälkeen. Koko Euroopan tasolla osuus oli selvästi suurempi, keskimäärin 27 prosenttia.

Koko Euroopan tasolla varhaista eläköitymistä toivoi 61 prosenttia nuorista vastaajista.

KAIPUU varhaiselle eläkkeelle eli vahvana myös keski-ikäisten suomalaisten keskuudessa. 35-54-vuotiaista 68 prosenttia haluaisi lopettaa työnteon ennen virallista eläkeikää ja vain 20 prosenttia haluaisi jatkaa töitä sen jälkeen.

Yli 55-vuotiaista 47 prosenttia haluaisi jäädä eläkkeelle ennen virallista ikärajaa ja 29 prosenttia halusi jatkaa töitä sen jälkeen.

Viisikymppisten ryhmässä lähes kaksi kolmannesta perusteli toivettaan aikaisemmasta eläköitymisestä terveydellään. Joka kolmas mainitsi motivaatio-ongelmat ja lähes joka kolmas koki työnsä fyysisesti liian raskaaksi. Vain yhdeksän prosenttia sanoi haluavansa eläköityä aikaisemmin, koska heillä on siihen varaa.

Kyselyn toteutti tutkimusyhtiö iVOX, ja siihen vastasi alkuvuonna Suomessa tuhat ihmistä ja koko Euroopassa yhteensä 16 500.

LÄHITAPIOLAN kysely taas kertoo, että lähes joka kolmas työelämässä oleva suomalainen pitää epätodennäköisenä, että jaksaisi töissä edes nykyiseen eläkeikään asti. Vastanneista 29 prosenttia piti melko tai erittäin epätodennäköisenä, että jaksaisi tehdä töitä nykyiseen eläkeikään asti.

Vähiten omaan jaksamiseensa luottivat 45-54-vuotiaat, joista reilu kolmannes ei uskonut voimiensa riittävän eläkeikään asti. 55-64-vuotiaista tätä mieltä oli vain 13 prosenttia.

Jaksamistaan epäilevistä 33 prosenttia ennakoi fyysisen terveytensä pettävän, henkistä jaksamistaan epäili 23 prosenttia. Neljä prosenttia nimesi suurimmaksi syyksi sen, ettei usko pysyvänsä mukana työelämän muutoksissa.

- Eläkeiän nostaminen ei vielä takaa sitä, että ihmiset pystyvät jatkamaan työssä pidempään. Kyselymme perusteella lähes joka kolmas pitää jo nyt epätodennäköisenä, että jaksaisi työssä eläkeikään asti. Jos työuria halutaan pidentää, pitäisi puhua myös siitä, miten ihmiset pidetään työkykyisinä, sanoi LähiTapiola Henkiyhtiön johtaja Eeli Hulmi tiedotteessa.

VALTIOVARAINMINISTERIÖ esitti viime viikolla, että vanhuuseläkkeen ikärajaa nostettaisiin asteittain 70 vuoteen. Eläkeiät määräytyvät nykyään elinaikakertoimen mukaan, jolloin kullekin ikäluokalle asetetaan alin eläkeikä riippuen odotetusta eliniästä. Valtiovarainministeriö esitti ikärajan nostoa kuudella kuukaudella ikäluokkaa kohden.

LähiTapiolan kyselyn toteutti tutkimusyhtiö Verian ja siihen vastasi helmikuussa noin tuhat suomalaista, joista 418 oli työelämässä. Tulosten virhemarginaali on noin 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko aineiston tasolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU