Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kysely: Moni on valmis antamaan Yhdysvaltojen käyttää Suomen aluetta voimannäyttöönsä

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan 37 % suomalaisista on valmiita antamaan Yhdysvaltojen käyttää Suomen aluetta voimannäyttöönsä.

Talostutkimus Oy:n toukokuussa tekemään mielipidetiedusteluun vastanneista suomalaisista kuitenkin enemmistö, 46 prosenttia piti alueen luovuttamista USA:n harjoitustoimintaan kielteisenä.

Kyselytutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy ja sen tilaaja oli Suomen Rauhanpuolustajat yhteistyössä Voima-lehden kanssa. Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina toukokuussa ja siihen vastasi noin tuhat ympäri Suomea. Vastaajat olivat 15–79-vuotiaita.

— Suomalaiset luottavat selvästi edelleenkin itsenäiseen turvallisuuspolitiikkaan eivätkä halua maataan osalliseksi suurvaltojen vastakkainasetteluun, tulkitsee Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro tulosta.

Haastateltaville esitettiin kysymys:

“Yhdysvaltalaisten sotilaslähteiden mukaan amerikkalaisten panssarikaluston ja F15-hävittäjien tuominen harjoittelemaan Suomeen toimii voimannäyttönä ja pelotteena Venäjälle. Mitä mieltä olette väittämästä: Suomen ei pidä antaa Yhdysvaltojen käyttää Suomen aluetta voimannäyttöönsä.”

Väitteen kanssaa oli täysin samaa mieltä 21 % ja enimmäkseen samaa mieltä 26 %. Täysin eri mieltä oli 26 % ja enimmäkseen eri mieltä 26 %. Vastaajista 16 % ei osannut sanoa.

Lähde: Taloustutkimus Oy

Lähde: Taloustutkimus Oy

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE