Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kysely: Nettikiusaaminen on nuorille arkipäivää

iStock

Nettikiusaaminen ja -häirintä eivät ole marginaalinen ilmiö, vaan verkkoa ja sosiaalista mediaa käyttäville nuorille arkipäivää. Tämän tuloksen antoi Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) nuorille tekemä kysely.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Suomen nuoret suhtautuvat vastausten mukaan häirintään netissä vakavasti. He kaipaavat aikuisilta tietoa aiheesta sekä tukea kiusaamistilanteissa.

Kyselyn perusteella kiusaamiselta ja häirinnältä verkossa ja sosiaalisessa mediassa on vaikea välttyä, sillä nuoret törmäävät siihen lähes päivittäin.

–  Loukkaava kohtelu tai vihamielinen vuorovaikutus on yleistä sosiaalisessa mediassa, sovelluksissa ja peliyhteisöissä. Vaikka kiusaamista netissä ei olisi osunut omalle kohdalle, moni nuori kokee muihin kohdistuvan kiusaamisen tai ulkopuolelle jäämisen ikävänä tai ahdistavana, kertoo MLL:n mediakasvatuksen suunnittelija Rauna Rahja tiedotteessa.

Ilkeät kommentit ja nimittely yleisiä

Kyselyn tulosten mukaan nuorilla yleisin itseen kohdistunut kiusaamisen muoto verkossa olivat ilkeät kommentit, nimittely tai haukkuminen. Vakavimmillaan on kyse tappo- ja raiskausuhkauksista sekä seksuaalisesta häirinnästä.

Suurin osa kyselyyn vastanneista nuorista katsoo, että kiusaaminen verkossa ja kasvokkain on yhtä vakavaa. Osa kokee loukkaavan tai uhkaavan käytöksen netissä ahdistavaksi tai häiritseväksi, mutta on myös joukko, jonka mielestä se kuuluu netinkäyttöön, ikään kuin välttämättömänä pahana.

–  Positiivista on, että yli puolet nuorista uskoo, että omalla toiminnallaan voi vähentää häirintää ja loukkaavaa kohtelua, sanoo kouluyhteistyön suunnittelija Paula Aalto MLL:stä tiedotteessa.

Vastaajista yli kaksi kolmasosaa oli sitä mieltä, että kiusaamistilanteessa jokaisen toiminnalla on merkitystä kiusaamisen lopettamiseksi.

Lastensuojeluliitto kysyi nuorilta nettikiusaamisesta ja -häirinnästä verkkokyselyllä syksyllä 2020. Vastauksia tuli runsaat 1  100.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE