Työmarkkinat
11.4.2019 05:53 ・ Päivitetty: 11.4.2019 05:53
Kysely oppisopimuksista: Yrityksillä halua maksaa tessiä pienempää palkkaa
Yrityksistä yli kaksi kolmannesta haluaisi oppisopimuksiin palkkaporrastuksen, eli mahdollisuuden maksaa työehtosopimuksia pienempää palkkaa. Asia ilmenee Keskuskauppakamarin jäsenyrityksilleen teettämästä kyselytutkimuksesta.
Kyselyyn vastasi yli 920 jäsenyritystä, joista yli 72 prosenttia oli sitä mieltä, että palkkaporrastus tulisi ottaa käyttöön.
– Keskuskauppakamari on hallitusohjelmatavoitteissaan vaatinut oppisopimusten käytettävyyden parantamista. Oppisopimus on nykyisellään liian kallis usealle yritykselle ja toimialalle, kertoo tiedotteessa Kauppakamarin johtaja Ann-Mari Kemell.
Kauppakamari on ehdottanut palkkaporrastusmallia, jossa ensimmäistä tutkintoaan suorittavan lähtöpalkka voisi olla 30–50 prosenttia ammattityöntekijän tasosta. Palkan kehittyminen sidottaisiin opinnoissa etenemiseen.
Tällä hetkellä oppisopimuksella opiskelevalle on maksettava alusta alkaen työehtosopimuksen mukaista palkkaa.
Kauppakamarin mukaan palkkauksessa tulisi huomioida, etteivät ammattitaidottoman opiskelijan tuottavuus ja taidot ole opintojen alkuvaiheessa ammattilaisen tasolla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.