Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kysely paljastaa suurimmat esteet työllistymiselle – etenkin kokoomuksen ja vihreiden kannattajat suhtautuivat myönteisesti vierastyövoimaan

Haluttomuus muuttaa työn perässä muualle, työpaikkojen niukkuus asuinpaikkakunnalla ja kouluttautuminen väärille aloille ovat suomalaisten mielestä suurimpia esteitä työttömien työllistymiselle, käy ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Seuraavaksi merkittävimpiä esteitä työttömien työllistymiselle suomalaisten mielestä ovat työnantajien haluttomuus palkata työttömiä, erilaiset kannustinloukut, työehtojen joustamattomuus ja liian vähäiset mahdollisuudet paikalliselle sopimiselle.

Edellä mainittuja tekijöitä pitää esteinä työllistymiselle vähintään puolet suomalaisista. Hieman pienempi osa suomalaisista pitää työllistymisen esteinä työnhakijoiden heikkoa osaamista tai heidän työhaluttomuuttaan. Vain vajaa kolmannes vastaajista piti Suomen liian korkeita palkkakustannuksia merkittävänä työllistymisen esteenä.

Maahanmuutto jakaa kansaa

Kyselyssä esitettiin vastaajille myös väitteitä, joista osa jakoi vastaajat kahteen leiriin. Väite siitä, että “Suomi tarvitsee lisää ulkomaalaisia työntekijöitä paikkaamaan työikäisen väestön vähentymistä ja syntyvyyden alentumista” sai myönteisen reaktion puolelta vastaajista ja kielteisen reaktion 40 prosentilta vastaajista.

Vierastyövoimaa peräänkuuluttavat etenkin ikääntyneet, korkeasti koulutetut ja ylemmät toimihenkilöt. Puolueista etenkin kokoomuksen ja vihreiden kannattajat suhtautuivat myönteisesti vierastyövoimaan, kun taas perussuomalaisten kannattajat olivat täysin päinvastaista mieltä.

Myös väite siitä, että “jos työtön kieltäytyy työvoimapalveluista, tulisi toimeentulotuet poistaa” jakoi vastaajat kahteen leiriin. Kokoomuksen ja keskustan kannattajat suhtautuivat ajatukseen myönteisesti, kun taas vasemmistoliiton kannattajat tyrmäsivät sen. SDP:n, vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat jakautuivat väitteen kohdalla kahteen leiriin, puolesta ja vastaan.

Lisää aiheesta

Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimusta varten haastateltiin hieman yli tuhatta 18–79-vuotiasta suomalaista joulukuun alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE