Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kysely: SDP on Suomen houkuttelevin puolue

SDP on juuri nyt Suomen houkuttelevin puolue äänestäjien silmin, ilmenee Alma Median kyselystä. Tietoykkönen selvitti Alma Median toimeksiannosta täysi-ikäisten suomalaisten näkemyksiä siitä, mitä puolueita olisi houkuttelevinta äänestää.

Rane Aunimo

Demokraatti

SDP:tä pitää erittäin houkuttelevana tai melko houkuttelevana 28 prosenttia äänestäjistä. Toiseksi houkuttelevin puolue oli kokoomus, joka oli erittäin tai melko houkutteleva 24 prosenttin mielestä. Myös vihreät saa saman lukeman 24 %, mutta erittäin houkuttelevana sitä pitää hieman harvemmat kuin SDP:tä ja kokoomusta.

Pääministeripuolue keskustan tilanne on vaikea, sillä sitä houkuttelevampi puolue on edellisten lisäksi myös vasemmistoliitto. Perussuomalaiset on yhtä houkutteleva kuin keskusta.

Alman kyselyssä vastaajilta tiedusteltiin, kuinka houkuttelevalta tuntuisi äänestää nykyisiä eduskuntapuolueita, jos vaalit pidettäisiin nyt. Vastausskaala oli erittäin houkuttelevasta ei lainkaan houkuttelevaan.

Kysely on linjassa kannatusmittausten kanssa ainakin siltä osin, että SDP on ollut viimeikaisissa gallupeissa maan suosituin puolue selvähköllä, toki virhemarginaaliin mahtuvalla erolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE