Kotimaa

Kysely: Valtaosa suomalaisista ei vihaa mitään yritystä – puoluekanta vaikuttaa suhtautumiseen

Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig
Lehtikuva / Mikko Stig

Tuore tutkimus tuo hyviä uutisia suomalaisyrityksille, sillä sen mukaan kolme neljästä suomalaisesta ei vihaa mitään yritystä.

Selvä enemmistö suomalaisista (68 %) ei myöskään osaa tai halua nimetä toimialaa, jota pitää vihattavana. Vihatuista yrityksistä ja toimialoista erottuvat kuitenkin selvästi eniten mainintoja saaneet.

”Vihattavien” yritysten kärjen muodostavat Talvivaara, Nordea ja Nestle. Näiden yritysten jälkeen seuraavaksi eniten mainintoja saivat valtio-omisteinen kaivosyhtiö Terrafame, sähköyhtiö Fortum ja sähkönsiirtoyhtiö Caruna.

Yritysten saamat maininnat ovat kuitenkin huomattavan pieniä: eniten mainitun Talvivaaran nimesi vain 3,3 % tutkimukseen osallistuneista.

”Vihattavien” toimialojen kärkeen nousee epäeettisesti toimivat yritykset ja sellaiset toimijat, jotka eivät huomioi ympäristöä tai luontoa.

Seuraavaksi eniten mainintoja saivat yritykset, jotka eivät maksa veroja Suomeen, kiertävät niitä tai hamuavat kohtuuttomia voittoja.

Toimialoista negatiivisesti erottuivat myös puhelinmyynti, pikavippiyritykset, energia-ala, kaivosteollisuus, pankit ja turkistarhaus.

Lisäksi ulkomaiset terveyspalvelujen tuottajat ja tupakkateollisuus saivat joitakin mainintoja.

SDP:n kannattajat mainitsevat yrityksistä muita useammin Nordean.

Tutkimus osoittaa eroja myös puoluekantojen välillä sekä suhtautumisessa yrityksiin.

Keskustan kannattajia ärsyttää muita useammin puhelinmyynti ja tupakkateollisuus, kun taas vasemmistoliiton kannattajat ”vihaavat” pankkeja muita useammin.

Voimakkaimpia tunteita on vihreiden kannattajilla, jotka mainitsevat selvästi muita useammin epäeettiset yritykset, turkistarhauksen, kaivosalan ja elintarvikealan.

Perussuomalaisten kannattajat nostavat esiin veroja kiertävät yritykset ja puhelinmyyntialan.

SDP:n kannattajat mainitsevat yrityksistä muita useammin Nordean, vasemmistoliittolaiset Shellin, vihreät Nestlen, Terrafamen ja Mehiläisen.

Sallivimmin yritysten toimintaa arvioivat kokoomuksen kannattajat ja jossain määrin myös perussuomalaisten kannattajat.

Tutkimuksen teetti viestintätoimisto Tekir Oy ja sen toteutti TNS Kantar kesäkuussa 2017. Tutkimusta varten haastateltiin tuhat 15–79-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen virhemarginaali on 3,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat