Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

L-S: Hallitus ja oppositio puolustavat yhtenä rintamana sairaaloita

Eteläsavolaiset kansanedustajat yli puoluerajojen vakuuttavat, että Mikkelin ja Savonlinnan sairaaloiden palvelut säilyvät terveyshuollon myllerryksessä nykyisellä tasollaan, kertoo Länsi-Savo.

Kuusi maakunnan kansanedustajaa Satu Taavitsainen (sd.), Jari Leppä (kesk.), Heli Järvinen (vihr.), Kaj Turunen (ps.) ja Antti Häkkänen (kok.) ja Lenita Toivakka (kok.) totesivat sunnuntaina järjestetyssä yleisötilaisuudessa, etteivät missään tapauksessa salli Mikkelin keskussairaalan alasajoa.

— Tulemme tekemään kaikkemme, etteivät pahimmat uhkakuvat toteudu. Lakia valmisteleva työ on täysin keskeneräinen, joten nyt kaikki kritiikki on tervetullutta ja meidän tehtävämme kansanedustajina on viedä sitä eteenpäin ministeriöön, he korostivat.

Kansanedustajat totesivat lehden mukaan tekevänsä kaikkensa, nykytason päivystys, kirurgiset toimenpiteet ja synnytykset hoidetaan jatkossakin Mikkelissä.

Eduskunnassa on käsiteltävänä tällä viikolla uusi terveydenhuoltolaki. Kahden selvitysmiehen esitykset sisältävät muun muassa laajan päivystyksen keskittämisen 12 sairaalalle ja vaativien hoitojen kuten kirurgian yliopistollisille keskussairaaloille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE