Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lääkärijärjestö patistaa: ”Nyt kun Yhdysvallat on näyttänyt johtajuutta, on myös EU:n korkea aika ryhtyä toimiin”

LEHTIKUVA / AFP / CHANDAN KHANNA

Lääkärit ilman rajoja -järjestö kiittää Yhdysvaltojen päätöstä tukea koronarokotteiden patenteista luopumista.

Demokraatti

Demokraatti

Järjestö toteaa tiedotteessaan, että poikkeus patentteihin tulee lisäämään riittävästi ja oikea-aikaisesti pääsyä hengenpelastaviin rokotteisiin.

– Nyt kun Yhdysvallat on näyttänyt asiassa johtajuutta, on myös EU:n korkea aika ryhtyä toimiin. Tähän asti EU on estänyt patenteista poikkeuksen hyväksyntää WTO:ssa, samalla kun pandemia jatkuu monessa maassa, järjestön Suomen toiminnanjohtaja Linda Konante sanoo tiedotteessa.

Lääkärit ilman rajoja muistuttaa, että matalan tulotason maat ovat saaneet ainoastaan 0,3 prosenttia koronarokotteista, kun samaan aikaan Yhdysvallat on varmistanut itselleen niin paljon rokotteita, että koko väestönsä rokottamisen jälkeen sille jää vielä puoli miljardia ylimääräistä rokotetta.

Järjestön mukaan pula testeistä, lääkkeistä ja muista tuotteista lisää painetta Intian ja Brasilian kaltaisissa maissa, joissa tapausten lisääntyminen on vienyt terveydenhuoltojärjestelmät romahtamisen partaalle. Intia ja Etelä-Afrikka ehdottivat Maailman kauppajärjestö WTO:ssa poikkeuksien tekemistä koronarokotteiden patentteihin jo lokakuussa 2020.

– Suomi väittää tukevansa maailmanlaajuista solidaarisuutta, mutta samalla vastustaa Intian ja Etelä-Afrikan aloitetta yhdessä EU:n kanssa. Puheet solidaarisuudesta eivät pelasta ihmishenkiä, nyt tarvitaan tekoja, Konate sanoo.

Lääkärit ilman rajoja katsoo, että Yhdysvaltojen hallituksen päätös on merkittävä askel kohti maailmanlaajuista tukea koronarokotteiden immateriaalioikeuksista poikkeamiseksi WTO:ssa. Tämä voisi tarjota maille uusia vaihtoehtoja ja vähentää nykyisiä rajoituksia, jotka estävät lääketuotteiden laajempaa tuotantoa ja toimittamista, järjestö arvioi.

Lisää aiheesta

– Tämä merkittävä päätös auttaa vastaamaan kohtaamiimme historiallisiin ja poikkeuksellisiin maailmanlaajuisiin terveyshaasteisiin. Se lisää tasapuolista pääsyä hengenpelastaviin covid-19-rokotteisiin maailmanlaajuisesti ja auttaa kriisin päättämisessä kaikille. Mitä kauemmin kaikkien ihmisten rokottaminen kestää, sitä suurempi on riski meille kaikille, koska uusilla virusmuunnoksilla on mahdollisuus levitä, järjestön Yhdysvaltojen toiminnanjohtaja Avril Benoît sanoo tiedotteessa.

Järjestö pitää erittäin tärkeänä, että vapautus koskee ennaltaehkäisevien rokotteiden lisäksi myös koronavirukseen sairastuneiden hoidot ja testit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE