Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lääkehoito keskittyy yhä enemmän koteihin – Super vaatii: “Koulutettua hoitajaa ei voida korvata”

Tänään vietetään lääkehoidon päivää. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super uskoo, että teemapäivän merkitys kasvaa vuosi vuodelta, koska väestön vanhenee ja vaativa lääkehoito siirtyy yhä enemmän koteihin ja kodinomaiseen asumiseen.

Demokraatti

Demokraatti

Hoitajaliiton mielestä ainoa, oikea ja turvallinen tapa taata lääkehoidon turvallisuus on pitää se tiukasti terveydenhuollon ammattilaisten, kuten esimerkiksi lähi- ja perushoitajien, käsissä.

– Ammattitaitoista ja koulutettua hoitajaa ei voida korvata lääkehoitoon kouluttamattomalla, Super korostaa.

Lähihoitajat ovat kodeissa suurin yksittäinen terveydenhuollon ammattiryhmä. Super muistuttaa, että lääkehoidon vaikutusten seuraaminen ja hoidettavien voinnissa tapahtuneiden muutosten tiedottaminen ovat vaativaa hoitotyötä.

Lähihoitajat ovat myös ainoat terveydenhuollon ammattihenkilöt varhaiskasvatuksessa. He varmistavat pitkäaikaissairaiden lasten, esimerkiksi diabetesta sairastavien, turvallisen lääkehoidon hoitopäivän aikana.

Super onkin huolissaan varhaiskasvatukseen suunnitelluista muutoksista ammattitaitovaatimuksiin. Suunnitelmissa lastentarhanopettajien määrää lisättäisiin ja vastaavasti lastenhoitajina työskentelevien lähihoitajien osuutta vähennettäisiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE