Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lahden valtuustosta lähtee 43 paikkaa – kaikkiaan valtuustopaikoista katoaa 675

Timo Sparf
Valtuustopaikkojensa määrää lisää vain kaksi kuntaa.

Lähes kolmasosa kunnista eli 94 kuntaa pienentää valtuustonsa kokoa, käy ilmi Kuntaliiton selvityksestä. Valtuustopaikkojensa määrää lisää vain kaksi kuntaa, Nakkila ja Parkano.

Suurin vähennys tehdään Lahdessa, jonka valtuustosta lähtee 43 paikkaa. Keskimäärin valtuuston paikkamäärä supistuu neljällä. Kaikkiaan valtuustopaikoista katoaa 675 eli seitsemän prosenttia kaikista paikoista.

Uusi kuntalaki antoi kunnille mahdollisuuden päättää valtuuston koosta aiempaa joustavammin.

Enemmistö kunnista olisi voinut supistaa ja kaikki kunnat voineet kasvattaa valtuustonsa kokoa.

– Suurimmat paikkamäärän muutokset tapahtuvat liitoskunnissa, joissa on ollut määräaikaisesti käytössä niin sanottu laajennettu valtuusto, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom toteaa tiedotteessa.

Valtuustokoon pienentämistä on perusteltu muun muassa johtamisjärjestelmän uudistamisella ja kunnan väkiluvun pienentymisellä.

Kuntaliiton selvityksessä oli mukana kaikki manner-Suomen 295 kuntaa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE