Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Läheltä piti! F-15-hävittäjät olivat törmätä laskuvarjohyppääjiin, jotka olivat vapaan pudotuksen vaiheessa ja lähestyivät maata noin 190 kilometrin tuntinopeudella

Istock
Kuvituskuvaa.

Kaksi laskuvarjohyppääjää ja kaksi Yhdysvaltojen ilmavoimien hävittäjää olivat törmätä Itä-Englannissa huhtikuussa, BBC kertoi torstaina. Läheltä piti -tilanne tallentui toisen laskuvarjohyppääjän kypärässä olleeseen kameraan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

F-15-hävittäjät olivat lähteneet matkaan Suffolkissa sijaitsevasta Lakenheathin ilmatukikohdasta ja niiden nopeus oli melkein 560 kilometriä tunnissa. Hyppääjät puolestaan olivat vapaan pudotuksen vaiheessa ja lähestyivät maata noin 190 kilometrin tuntinopeudella.

Asiaa selvittäneen asiantuntijalautakunnan mukaan lentäjät eivät olleet saaneet lennonjohdolta etukäteistietoa siitä, että alueella tehtiin laskuvarjohyppyjä. Useiden laskuvarjohyppykerhojen käyttämältä Chatterisin lentokentältä ilmoitetaan joka aamu tukikohtaan, onko kentällä kyseisenä päivänä lentotoimintaa.

Lisäksi juuri ennen vaaratilannetta hävittäjät olivat vaihtaneet yhden lennonjohdon alueelta toiselle. Vaihdon hetkellä uuden lennonjohdon taajuus ruuhkautui, ja kun hävittäjät saivat yhteyden lennonjohtoon, ne olivat jo lentämässä vaara-alueella.

– Lautakunta katsoi videon toisen laskuvarjohyppääjän Gopro-kamerasta ja siinä näkyy selvästi, kuinka F-15-hävittäjät lentävät hyppääjien alapuolelta, lautakunnan raportissa todetaan.

Lautakunnan mukaan laskuvarjohyppääjät eivät olisi voineet vapaapudotuksessa vaikuttaa vauhtiinsa tai suuntaansa, mutta olisivat voineet avata laskuvarjonsa hidastaakseen pudotustaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE