16.3.2015 15:04 ・ Päivitetty: 16.3.2015 15:04
Lähes kolmannes ei ole töissä – Kiander: ”Se on aivan liikaa”
Ilmarisen johtaja Jaakko Kiander toivoo, että Suomen työelämässä kiinnitettäisiin enemmän huomiota olemassa olevan työvoimareservin käyttöön. Suomen työikäisestä väestöstä lähes kolmannes ei ole töissä.
Ruotsin entinen valtiovarainministeri Anders Borg ja ylijohtaja Juhana Vartiainen korostavat viime viikolla julkistetussa raportissaan työllisyyden merkitystä Suomen talousongelmien ratkaisemisessa. Lääkkeeksi raportti tarjosi niin palkkaratkaisuja, sosiaaliturvaetuuksien uudistuksia kuin maahanmuuton lisäämistäkin.
Ilmarisen taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja Kiander kääntäisi katseen ensisijaisesti kotimaisen työvoimareservin käyttöönottoon.
– Suurin työllisyyspotentiaali on jo nyt Suomessa asuvassa väestössä. Maamme 3,5 miljoonasta työikäisestä vain kaksi kolmannesta on töissä. On selvää, että tämä on liian vähän, Kiander korostaa.
Ikääntyvien osaamista tulee arvostaa ja kehittää edelleen.
Kianderin mukaan työelämään pitäisi saada ensisijaisesti ne ihmiset, joka tällä hetkellä ovat työttömänä, työkyvyttömyyseläkkeellä, hoitovapaalla, vuorotteluvapaalla tai opiskelevat.
– Työllisiä tulisi olla reilusti enemmän, jotta julkisen talouden ongelmat saataisiin ratkaistua, hän painottaa.
Varttuneissa iso potentiaali
Kiander katsoo, että varttuneissa työntekijöissä on yksi Suomen keskeisimmistä käyttämättömistä resursseista. Yli 55-vuotiaiden ryhmässä työllisten osuus on selvästi muiden Pohjoismaiden alapuolella.
– Jotta tämä porukka saataisiin töihin, tulisi työkyvyttömyyden rajaa muuttaa nykytasolta. Tehokkaaksi osoittautunut työeläkekuntoutus pitäisi ottaa aktiivisempaan käyttöön myös varttuneemmilla.
Borgin ja Vartiaisen laskelmissa tavoitteena on, että työllisiä olisi tulevaisuudessa noin 200 000 tämänhetkistä enemmän. Kiander pitää tavoitetta ikärakenteen muutoksen vuoksi haasteellisena mutta mahdollisena. Hän peräänkuuluttaa myös työelämän asennemuutosta.
– Työelämän ja koko yhteiskunnan on sopeuduttava väestön ikääntymiseen. Heidät tulee huomioida työyhteisöjen johtamisessa, heidän osaamistaan tulee arvostaa ja kehittää edelleen. Myös joustavia työaikajärjestelyjä tulee lisätä.
– Jos tässä onnistutaan, voimme kasvattaa työvoimapotentiaaliamme merkittävästi, Kiander uskoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.