Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Lähteet: Trump haluaa Pentagonin selvittävän USA:n Etelä-Koreassa olevien joukkojen mahdollista vähentämistä

Donald Trump.

New York Timesin tietojen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt puolustusministeriö Pentagonin pohtimaan mahdollisia keinoja Etelä-Koreassa olevien Yhdysvaltain joukkojen vähentämiseksi.

Lehdelle asiasta kertoneiden lähteiden mukaan joukkojen mahdollinen vähentäminen ei kuitenkaan ole tarkoitettu neuvotteluvaltiksi Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin välisiin neuvotteluihin. Kaksikon on määrä tavata lähiviikkoina.

Trump on aiemmin ilmaissut halunsa vetää joukkoja pois Etelä-Koreasta. Etelä-Korea puolestaan toisti aiemmin tällä viikolla, että Yhdysvaltojen joukkoja tarvitaan edelleen Etelä-Koreassa.

Yhdysvalloilla on tällä hetkellä 28 500 sotilasta Korean niemimaalla, New York Times kertoo. Joukkojen läsnäololla on jo vuosia ollut lähinnä symbolinen merkitys, lehti myös kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE