Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Lahtelaiset rakastavat Aleksin jouluvaloja

Lahdessa on saatu iloita lystikkäistä jouluvaloista Aleksilla jo 33 vuotta. Ne ovat lahtelaisten yhteistä muistia ja osa lahtelaista identiteettiä. Valojen aiheena on talvinen hiihtoretki ja mikäs sen paremmin Lahteen sopii. Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut jutun ”Rakastetaan Lahtea marraskuussa”. Se julkaistiin Uudessa Lahdessa. Sain siitä hyvää palautetta, sillä me lahtelaiset rakastamme Lahtea myös kaamosaikaan. Nyt yksi rakastamisen aihe on uhattuna.

 

Lahti Energia Oy, joka huolehtii jouluvaloista, väittää valojen tulleen tiensä päähän. Väite tuntuu uskomattomalta. Kyllä nykytekniikalla pystytään valot uusimaan siten, että ne loistavat vielä monelle lahtelaiselle sukupolvelle, jos vain halutaan. Valojen vuosittaista huoltohintaa on turha valittaa, sillä me lahtelaisethan sen maksamme.

 
Ehdotan, että Lahti Energia Oy tarkastelee vielä taloudellista tulostaan ja löytää siitä rahat lamppujen vaihtoon ja huoltoon. Aleksin jouluvalot ovat ainutlaatuiset Suomessa. Kaiken maailman virityksiä olen muualla nähnyt, mutta EI OO LAHDEN VOITTANUTTA tässäkään tapauksessa.

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja. Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Miikka Lönnqvist

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

Puheenjohtajapelistä ja vähän muustakin

Tänä syksynä on käyty laajaa keskustelua SDP:n lähestyvästä puoluekokouksesta ja erityisesti sen henkilövalinnoista. Vaikka olenkin vakuuttunut, että henkilövalintoja ratkaisevampiakin päätöksiä tuleva puoluekokous tekee, sohaisen silti henkilövalintojen muurahaispesää tuomalla siihen muutamia mielestäni vähemmälle huomiolle jääneitä näkökulmia.

 

Kuten hyvin tiedetään, SDP valitsee puoluekokouksessaan puheenjohtajan, joka toimii puolueen pääministeriehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa. Kuitenkin seikka, joka keskustelussa on jäänyt vähemmälle huomiolle, on valittavan pääministeriehdokkaan poliittinen linja. Nykyinen puheenjohtaja Antti Rinne valittiin vuonna 2014 puheenjohtajaksi täysin toisenlaisessa maailmassa. Silloin talouden ongelmat ja sisäpolitiikka olivat keskiössä. Kansainvälisen politiikan ongelmatkin rajautuivat monelta osin Eurooppaan, eikä brexitin tai Trumpin kaltaisista maailmanluokan haasteista ollut kenelläkään mitään aavistusta.

 

Maailma on kuitenkin reilun kahden vuoden aikana muuttunut varsin merkittävästi ja siinä missä vuonna 2014 etsittiin vientivetoista kasvustrategiaa, tulee meidän nyt etsiä ratkaisuja siihen, miten maailma palautetaan takaisin raiteilleen, miten vastaamme yhä huolestuttavimpiin tietoihin ilmastonmuutoksen kiihtymisestä ja ennen kaikkea siihen, miten palautamme kansan uskon poliittiseen päätöksentekojärjestelmään. Pelkät sisäpolitiikan visiot eivät enää riitä, vaan SDP:n pääministeriehdokkaan tulee voida kertoa omat visionsa myös siitä, miten Suomi palautetaan kansainvälisen politiikan aktiiviseksi toimijaksi ja miten SDP:stä tehdään jälleen Suomen kansainvälisin puolue. Suomen kannalta merkittävimmät päätökset tehdään jo nyt kaukana Arkadianmäestä ja SDP:n on pidettävä huoli siitä, että Suomi on vahvasti läsnä siellä, missä näitä päätöksiä tehdään.

 

Puolueen kannalta on minusta ratkaisevaa, että pääsemme keskustelemaan myös puolueen puheenjohtajan tarjoamista ratkaisuista näihin aikakautemme kohtalon kysymyksiin. Olisin toivonut, että Antti Lindtman olisi tarjonnut keskusteluun oman vaihtoehtonsa ja toivon nyt, että ainakin Timo Harakka tai Tytti Tuppurainen toisivat omat näkemyksensä ja visionsa puoluekokouksen puntaroitavaksi. Vaikkei muita ehdokkaita tulisikaan, on silti tärkeää, että puheenjohtaja tuo omat visionsa esille puoluekokouksessa ja että niistä voidaan käydä perinpohjainen keskustelu.

 

Puoluesihteeri – järjestöllinen vai poliittinen toimija?

 

Toinen vähemmälle huomiolle jäänyt seikka on puoluesihteerin rooli. Nyt on keskusteltu paljon siitä, millä tavalla puoluesihteerin tulisi uudistaa SDP:n järjestörakennetta ja miten tämä vaalipumppu pidetään käynnissä tulevan vaalisuman läpi. Siinä varmasti riittääkin pohdittavaa mutta kovin monessa puheenvuorossa ei ole pohdittu lainkaan sitä, mikä on puoluesihteerin rooli tilanteessa, jossa SDP palaisi hallitusvastuuseen. Silloin rooli nimittäin muuttuu. Hallituspuolueen puoluesihteerin tehtävä ei nimittäin ole pelkästään järjestöllinen, vaan puoluesihteerin tehtäväksi jää usein moni poliittinen asia. Puoluesihteerin tehtäväksi jää tuolloin usein myös hallituspolitiikan avaaminen kentän toimijoille ja voisipa joku sitä kutsua päätösten selittämiseksikin.

 

Tähän työhön tarvitaan mielestäni henkilö, jolla on valmiuksia myös poliittiseen toimintaan. Henkilö, jolta löytyy myös poliittista pelisilmää. Näiden ominaisuuksien esilletuomista toivon työmarkkina-asemaansa pohtivalta Reijo Paanaselta ja kampanjaansa käyvältä Hanna Kuntsilta. Toivoisin, että pohdintaan tulisi myös muita nimiä ja pitäisin esimerkiksi Antton Rönnholmin näkemyksiä tässä suhteessa erittäin tervetulleena lisänä keskusteluun.

 

Kolmas merkittävä seikka on varapuheenjohtajien valinta. Kuten puoluesihteerikin, joutuvat myös varapuheenjohtajat kantamaan suurempaa poliittista roolia tilanteessa, jossa SDP palaa pääministeripuolueeksi. Varapuheenjohtajien rooli on myös tulevien vaalikampanjoiden käymisessä sekä puheenjohtajan työn tukemisessa merkittävä. Siksi pitäisinkin nimien ilmestymistä myös tähän keskusteluun toivottavana. Varapuheenjohtajan tehtävä on myös erinomainen väylä nostaa esiin uuden sukupolven sosialidemokraatteja ja toivoisinkin, että esimerkiksi Mikkel Näkkäläjärvi, Sanna Marin ja Ville Skinnari olisivat mukana kun varapuheenjohtajia valitaan Lahdessa.

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja. Miikka Lönnqvist

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

Kolumni

Sari Kaakinen (sd.)

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu Tammelasta

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu Tammelasta

Koulun on oltava oppilaille sopiva

Kouluverkkoasiat ovat aina olleet valtuutettujen vaikeammin päätettäviä asioita. Niissä on paljon tunteita pinnalla ja monella on tunnesiteet mukana päätöksenteossa. Keskustelu käy aina kuumana, käydään se missä päin maatamme tahansa. Meillä Tammelassa lakkautusuhan alla on tällä hetkellä monta kyläkoulua, joista kunnan määrittämän säännön mukaan yksi olisi pitänyt sulkea jo neljä vuotta sitten, kuten tehtiin myös kahdelle muulle vastaavanlaiselle koululle. Tulevien vuosien tarkastelun ja huomion kohteina ovat koulujen lopettamisille laaditun säännön lisäksi mm. kunnan taloudellinen tilanne ja sen kehitys, sekä valtionosuuksien väheneminen. Kouluverkon osalta käsittelyyn vaikuttaa erityisesti opetustoimen käyttötalous ja investoinnit, nykyisten koulutilojen kunto ja erittäin tärkeässä osassa ovat pedagogiset ratkaisut sekä oppilasennusteet kunnassa. Tammela on ollut muuttotappioinen kunta jo muutaman vuoden ajan, ja myös syntyvyys on kääntynyt laskuun. Tilastojen mukaan vuonna 2020 lähes puolet Suomen kunnista ovat tilanteessa, jossa ensimmäiselle luokalle tulee vähemmän kuin 25 lasta.

 

Kyläkoulun mahdollinen lakkauttaminen ei kerro päättäjien negatiivisesta asennoitumisesta lapsiperheitä eikä kyläkouluja kohtaan, vaan siitä kylmästä tosiasiasta, että kouluihin ei riitä enää oppilaita ja siitä, että valtion taloudellinen tilanne ja intressit ovat muuttuneet. Kyläkoulun lakkauttaminen ei aina myöskään tarkoita lapsen kouluolosuhteiden huonontumista, vaan se voi olla myös parannus. Koulun koosta riippumatta, lapsen kannalta opetusryhmän koko on todella tärkeä seikka. Ryhmät eivät saisi kasvaa yli 20 oppilaan isoissakaan kouluissa eikä koulun koko saisi ylittää 200 oppilasta. Liian isoa koulua on vaikea hallinnoida kaikilta osin, jolloin saattaa muodostua moninaisia ongelmia.

 

Esimerkiksi 40 – 60 oppilaan kolmen opettajan koulu on oppilaalle ihan erilainen paikka kuin 20 oppilaan kahden opettajan koulu. Mitä jos opettajalla on yhtä aikaa opetettavanaan neljä eri ikäluokkaa? Eri luokka-asteilla on eri määrä tunteja eli äärimmäinen tilanne voi olla, että samalla tunnilla opetetaan kuudesluokkalaisille englantia, viidennelle luokalle matematiikkaa, neljännelle biologiaa ja kolmannelle vielä jotakin muuta. On myös esitettävä kysymys lasten välisestä tasa-arvosta. Onko oikein, että toisessa koulussa on kymmenen oppilaan ryhmä ja toisessa yhdellä opettajalla on valvottavanaan lähes 30 lasta. Eikö ole tasa-arvoisempaa yhdistää kouluja ja muodostaa maksimissaan 20 oppilaan ryhmiä?

 

Uusista kouluista toimintakeskuksia

 

Kasvukeskuksiin nyt syntyvät uudet koulut ovat pääsääntöisesti vuosiluokkien 0–9 kouluja tai toimintakeskuksia, joissa on perusopetuksen lisäksi mm. varhaiskasvatus ja muita kunnallisia palveluja, mikä on erittäin järkevää. Vuodessa on 190 koulupäivää ja koulussa ollaan keskimäärin seitsemän tuntia päivässä. Jos koulun tiloja ei käytetä viikonloppuisin eikä loma-aikoina, käyttöaste jää todella pieneksi. Tästä syystä tiloja tulisi ilman muuta hyödyntää myös muuhun toimintaan.

 

Samoilla linjoilla on Kuntaliitto, joka asettanut perusopetukselle tavoitteet vuodelle 2025. Kuntaliiton mukaan kouluverkko tulisi rakentaa niin, että kaikki vuosiluokat 0-9 ovat yhdessä yhtenäiskoulussa. Nivelvaiheen esikoulun ja ensimmäisen luokan välillä tulisi olla entistä joustavampi. Näin ollen oppimisympäristöstä tulisi toisenlainen ja tämä mahdollistaisi uudenlaisia tapoja oppia asioita erilaisten oppijoiden tarpeiden mukaan. Elokuussa voimaan tullut uusi opetussuunnitelma velvoittaa jokaisen koulun tarjoamaan monialaisia, ilmiölähtöisiä oppimiskokonaisuuksia. Onko tarkoitus, että kunnat investoivat jokaiseen alle 20 oppilaan kouluun, kun opetuksen voisi keskittää?

 

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu Tammelasta Sari Kaakinen (sd.)

Kirjoittaja on kunnanvaltuutettu Tammelasta

Kolumni

Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Barrikadeille hyvän palvelun vuoksi

Juha Sipilän hallitus markkinoi sote-uudistusta siten, että tasa-arvoiset ja laadukkaat palvelut ovat kaikkialla Suomessa etusijalla. Uudistus on tarkoitus toteuttaa yhdessä maakuntauudistuksen kanssa vuonna 2019. Nyt vaikuttaa siltä, että hallitus on pelkistänyt uudistuksen projektiksi, jossa pakkoyhtiöittäminen ja yksityisten markkinoiden kasvattaminen ovat keskiössä. Uudistuksen lähtökohdat tasa-arvosta ja palvelun laadusta tuntuvat unohtuneen.

 

Päijät-Hämeessä kuntien yhteisellä sopimuksella päädyttiin kesällä siihen, että perustetaan hyvinvointikuntayhtymä, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden alussa. Siihen kuuluvat alueen kaikki terveys- ja sosiaalipalvelut, lukuun ottamatta muutamia erityisryhmiä ja -aloja. Tällä hankkeella odotetaan olevan palveluita parantava vaikutus. Myös säästöistä on puhuttu, mitä sopii kyllä epäillä, sillä kulujen kasvu ei automaattisesti lopu, vaikka kaikki sote-lähipalvelut kunnista lopetettaisiin ja keskitettäisiin Lahteen.

 

Luulen, että kuntayhtymän perussopimusta ei olisi solmittu, jos Päijät-Hämeen poliittiset päättäjät olisivat tienneet, että alueen kuntien vuodeosastot lakkautetaan Lahtea, Hollolaa ja Orimattilaa lukuun ottamatta. Päätös lakkautuksista on käsittämätön. Vuodeosastot ovat sairaita varten. Niitä tarvitaan vauvasta vaariin. Kun potilas tulee esim. isosta leikkauksesta yliopistollisesta sairaalasta, ei ole mitään syytä kotiuttaa päivän kahden sisällä monasti hyvin huonokuntoista potilasta. Jälkihoito on todella tärkeää, eikä sitä välttämättä kotona pystytä järjestämään. Jalkeille pitää tietenkin lähteä niin pian kuin mahdollista, mutta turvatuissa olosuhteissa.

 

Olen kuullut, että saattohoitokin on tarkoitus siirtää kotona tapahtuvaksi. Joskus se voi onnistua, mutta tiedän, että kovissa tuskissa kuolemaisillaan oleva potilas toivoo olevansa hyvässä ja turvallisessa saattohoidossa. On tietenkin järkevää keskittää tietyt hoitotoimenpiteet, mutta on myös järkevää järjestää yksinkertaiset palvelut alueen omissa tutuissa terveyskeskuksissa ja niiden olemassa olevilla vuodeosastoilla. Koti voi olla terminaalivaiheen hoitopaikka, kun sitä kuolemansairas ihminen itse haluaa, mutta vain silloin.

 

Kunnat rakentavat, mutta eivät itselleen

 

Jos kunnat rakentaisivat omia palvelutaloja, joissa pystyttäisiin antamaan perushoitoa, voisivat tasa-arvoiset palvelut olla lähempänä meitä asukkaita. Nyt on kuitenkin vallalla käytäntö, jossa isot monikansalliset yhtiöt tulevat suuruuden ekonomialla tarjoamaan hoivapalveluita, jotka maksavat sekä asukkaille että kunnalle tosi paljon. Samalla veroeurot häviävät harmaan talouden kikkailuilla veroparatiiseihin. Onko kukaan laskenut tarkkaan, mitä yksityisessä laitoksessa tehostettu palveluasuminen maksaa? Mikä siitä on kunnan osuus, mikä asukkaan, mikä Kelan?

 

Kunnat eivät tällä hetkellä rakenna palveluja tai oikeastaan rakentavat, mutta eivät itselleen. Esimerkiksi Lahdessa on kaupungin sataprosenttisesti omistama yhtiö rakentanut Attendolle kaksi vuokrataloa, joissa se pyörittää vanhushoidon bisnestä.  Talot on rakennettu meidän yhteisillä rahoillamme, mutta yksityinen firma kerää voitot.

 

Laadukas palvelu tarvitsee hyvät puitteet. Niitä ovat myös seinät. Muistan aina, kun keuhkonsiirtopotilas ahdistuksessaan tuli keskussairaalan päivystyspoliklinikalle. Hän kertoi, että nähdessään päivystyksen ovet, ahdistus alkoi laueta. Sellainen vaikutus voi olla sairaalan seinillä ja ovilla. Siis ei hävitetä kaikkea sitä, mikä on koettu tarpeelliseksi ja hyväksi. Turvallisuus on muutakin kuin poliiseja ja puolustusvoimia.

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja. Ulla Vaara

Kirjoittaja on Lahden Sos.-dem. kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja.

Kolumni

Kirsi Lehtimäki

Kirjoittaja on Tehyn Päijät-Hämeen keskussairaalan AO 316 puheenjohtaja

Kirjoittaja on Tehyn Päijät-Hämeen keskussairaalan AO 316 puheenjohtaja

Muutoksen tuulet puhaltaa

Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän valmistelu etenee vauhdikkaasti. Ensi vuoden alussa aloittaa uusi organisaatio, joka tarjoaa sosiaali- ja terveyspalvelut Päijät-Hämeessä. Soten osalta päätöksiä ei enää tehdä kunnissa, vaan ne tehdään yhtymässä. Poikkeuksen tekee Itä-Hämeessä Sysmä, jolla on päätös sote-palveluiden kokonaisulkoistuksesta Attendolle, sekä Heinola, joka on yhtymässä mukana erikoissairaanhoidon osalta, mutta järjestää toistaiseksi peruspalvelut itse.

 

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymän nimi on jo muuttunut hyvinvointikuntayhtymäksi.  Lahden kaupungin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, sekä Asikkalan, Hollolan, Kärkölän ja Padasjoen sosiaali- ja perusterveydenhuollonpalvelut tuottavan peruspalvelukeskus Oivan henkilöstö siirtyy hyvinvointikuntayhtymään vuoden 2017 alusta liikkeenluovutuksella eli jokseenkin entisin eduin. Peruspalvelukeskus Aavan kuntien, kuten Nastolan ja Orimattilan, sote-henkilöstö on jo yhtymässä. Aava on ollut Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän (Phsotey) osa ja kuulunut samaan yhtymään keskussairaalan kanssa jo aiemmin.

 

Säästöä haettava erityisesti toimintatapoja parantamalla

 

Nyt uudelle yhtymälle asetetut säästötavoitteet huolestuttavat. Henkilöstön näkeminen pelkkänä kulueränä pelottaa. Sote-ammattilaiset tietävät, että huono hoito on aina yksilölle ja yhteiskunnalle kallista. Käytännön esimerkkejä ja näyttöä löytyy viisaista säästöistä, joissa rahallista hyötyä on saatu esimerkiksi lisäämällä työntekijöitä perheiden palveluihin. Jo lyhyellä aikavälillä lastensuojelun kulut ovat vähentyneet merkittävästi. Viisas satsaus on tuonut monikertaisen säästön kunnissa, joissa on ollut rohkeutta uskoa asiantuntijoita.

 

Säästöjä ja parempaa hoitoa on saatu myös järjestämällä kotihoidolle ja palveluasumiselle ympärivuorokautinen etälääkäri vastaamaan puhelimitse hoitajien kysymyksiin. Näin on vältetty käyntejä keskussairaaloiden päivystyskeskuksissa. Toimintamalli on inhimillisempi ja taloudellisempi kuin muistisairaiden vanhusten kuljettaminen viikonloppuisin tai öisin kiireisiin päivystyskeskuksiin. Esimerkiksi Vaasa, Porvoo ja Heinola ovat toimineet näin.

 

Työntekijöiden työ jatkuu toistaiseksi ilman suurempia muutoksia ja oletettavasti asukkaatkin löytävät tammikuussa palvelut tutuista osoitteista. Monissa vertailuissa on osoitettu, että Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveyspalvelut on järjestetty taloudellisesti. Väestön ikääntyessä suurien säästöjen odotus ei ole mahdollinen. Alueen korkea työttömyysaste näkyy myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksissa.

 

Henkilöstö pidettävä mukana valmistelemassa uudistusta

 

Henkilöstön näkökulmasta moni asia on epäselvä ja keskeneräinen. Olen mukana kunta-alan pääsopijajärjestöjen työvaliokunnassa, joka on noin vuoden kokoontunut säännöllisesti ja pohtinut yhdessä henkilöstön asemaa muutoksessa. Kolmen työnantajan toimintatapoja ei ole mahdollista siirtää yhteen muutamassa kuukaudessa.

 

Henkilöstön edustajina olemme mukana työryhmissä, joissa virkamiehet valmistelevat eri kuntien palveluiden yhteensovittamista ja uusien palvelukokonaisuuksien kehittämistä. Laajemmassa yhteistyössä on järkeä ja mahdollisuuksia.

 

Tällä hetkellä työntekijöitä on noin neljätuhatta ja ensi vuoden alusta reilusti yli kahdeksantuhatta. Uuden yhtymän käyttömenot tulevat olemaan noin 800 miljoonaa vuodessa. Rahalla pyöritetään keskussairaalaa, alueen terveyskeskuksia, kotihoitoa, laboratorioita, Akuutti 24:n toimintaa, kuntien sosiaalitoimen palveluita ja ympäristöterveydenhuoltoa, eli koko julkista sotea.

 

Vuosi vaihtuu pian. Toivon ja ammattiosaston puheenjohtajana edellytän, että henkilöstöstä puhutaan yhtenä kokonaisuutena, jota tulee kohdella yhdenvertaisesti. Tehyläisenä toimijana tiedän, että koulutettu hoitohenkilöstö on alueellisen ja valtakunnallisen soten suurin henkilöstöryhmä. Olemme myös keskeisiä tekijöitä uudistuksen onnistumisessa.

Kirjoittaja on Tehyn Päijät-Hämeen keskussairaalan AO 316 puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki

Kirjoittaja on Tehyn Päijät-Hämeen keskussairaalan AO 316 puheenjohtaja

Kolumni

Miikka Lönnqvist

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

Kadonnutta mainetta metsästämässä

Aloitin koulunkäynnin vuonna 1996, tasan 20 vuotta sitten. Samana vuonna järjestetyissä kesäolympialaisissa Atlantassa Suomi otti neljä mitalia, joista kultaisen nappasi lammilainen keihäänheittäjä Heli Rantanen. Edelliskeväänä Suomi oli voittanut maailmanmestaruuden jääkiekossa ja pari vuotta aiemmin olympiapronssia samassa lajissa. Mäkihypyssä maailman kolmen parhaan joukossa oli kaksi suomalaista. Rallissa ja formuloissa oltiin niissäkin maailman parhaita. Ilmeisesti myös hemohesiä osattiin käyttää maltilla tai ainakin niin, ettei se näkynyt testeissä. Tästä vuoden 1998 talviolympialaisten 12 mitalia käy oivana osoituksena.

Nyt, vuonna 2016 Suomen mitalisaldoksi olympialaisista jäi yksi pronssi lajista, jossa se jaetaan neljälle parhaalle. Jääkiekon World Cupissa puolestaan tehtiin yksi (1) maali ja hävittiin kaikki ottelut. Hiihto-, keihäs-, mäkihyppy- tai moottoriurheilumenestyksestä minun ei varmaankaan liene syytä edes mainita. Sanovat, että maailma muuttuu hitaasti. Ainakin urheilumenestyksen näyttäisi kuitenkin saavan tuhottua ihan vuosikymmenessäkin.

Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi oli paitsi menestynyt urheilumaa, myös kansainvälisesti tunnettu korkeatasoisen koulutuksen ja huipputeknologian edelläkävijä. Ulkopolitiikan saralla Suomi oli kokoaan monin verroin suurempi maailmanpolitiikan toimija. Oltiin Euroopan ytimessä ja suomalaiset Elisabeth Rehnin, Harri Holkerin ja Martti Ahtisaaren johdolla kiersivät maailmalla rakentamassa rauhaa. Suomi voitti hyvinvointi- ja tasa-arvovertailuja. Saatettiinpa Suomesta puhua myös jonkinlaisena mallimaana tässä suhteessa.

Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, Suomi sen sijaan tunnetaan maailmalla maana, jossa natsit hakkaavat ihmisen hengiltä. Maana, jonka hallituksessa istuvan puolueen edustajat haaveilevat monikulttuurisuuden tuhoamisesta ja laukovat rasistisia mielipiteitään kansanedustajan roolissa. Ulkopolitiikan sarallakin Suomi tunnetaan. Oikeistopopulistinen ja EU:ta vastustava ulkoministerimme, päähineitä käyttävine hedelmineen ja liian pienine pukuineen, on saanut runsaasti maailmanlaajuista julkisuutta. Kättä pystyyn jos olette huomanneet Suomen esittävän jonkun vakavasti otettavan kansainvälisen avauksen. Niin, hiljaista on. Ei se tämä maineen menettäminen näytä politiikan puolellakaan olevan urheilua vaikeampaa.

Sitä minä vaan tässä kirjoitellessa pohdin, että mitä sille Jorma Ollilan johtamalle maabrändityöryhmälle mahtaa kuulua? Entäpä keitä siellä huippu-urheilun muutostyöryhmässä oikein istuikaan? Sekin olisi ihan mukava tietää, miten tämä Mari Kiviniemen lanseeraama Suomesta rauhanvälityksen suurmaa –hanke oikein etenee.

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja. Miikka Lönnqvist

Kirjoittaja on Hämeen Sosialidemokraattien 2. varapuheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta