Miehet etsivät karttaa. Sen arvaa näytelmän nimestä, ”Missä on Lailonia?”. Katsoja tietää esitteiden perusteella myös, että Lailonia löytyy. Tai oikeastaan se ei niin vain löydy, vaan taiteilijat analysoivat ympäröivän maailman ja rakentavat sen elementeistä ”Lailonian, joka on heijastus tilasta, suhteista ja rakenteista joilla joudumme tulemaan toimeen pohtiessamme tosielämän kysymyksiä”. Esite lupaa lisäksi, että filosofi Leszek Kolakowskin (1927-2009) ”satuihin pohjautuva teatteriesitys antaa Teille mahdollisuuden käyttää mielikuvitustanne ja metaforista käsitystänne maailmasta”.

Yritän yleensä katsoa teatteriesitykset mahdollisimman vapaana muiden mielipiteistä ja tekijöiden johdannoista. Haluan käyttää mielikuvitustani ikään kuin esityksen kanssa kahden. Luen johdantoja tavallisesti vasta, kun juttuni luonnos on valmis. Festivaalien esityksiä valitessa esitteiden vilkaiseminen on kuitenkin melkein välttämätöntä. Siispä vilkaisin. Tiesin näin ollen etukäteen, että Teatteri Pinokion esityksessä ”käsittelemme filosofisia teemoja ja tutustumme filosofian peruskäsitteisiin, sekä olemme mukana esittämässä kysymyksiä ja etsimässä vastauksia”.

Löysin kirjahyllystäni Kolakowskin esseekokoelman ”Ihminen ilman vaihtoehtoa” (Kirjayhtymä 1966). Selaan kirjaa myöhästyneenä ja liian nopeasti. Peruskäsitteitä löytyy kiireestä huolimatta. ”Elämän tarkoitus” on yksi niistä. Harmikseni Kolakowski puhuu elämän ”tarkoituksesta” ja ”merkityksestä” ikään kuin ne olisivat sama asia. Eivät ne ole.

Elämällä on monta mieltä ja merkitystä, mutta ei yhtään tarkoitusta. Itse kukin antaa elämälle sen mielen tai mielettömyyden, jonka antaa. Merkityksiä syntyy, kun mielen tai mielettömyyden elämälle antanut ihminen asioi ja seurustelee toisten ihmisten kanssa. Näissä mittelöissä elämälle voidaan antaa surkeita ja suurenmoisia merkityksiä.

Mutta jos elämälle antaa tarkoituksen, niin elämä menettää mielensä. Se, että jollakin on ”tarkoitus” tarkoittaa nimittäin sitä, että se, jolla jokin tarkoitus on, ei ole olemassa itseään varten, vaan toimii välineenä jonkin muun asian saavuttamiseksi. Jos elämällä on tarkoitus, niin elämä ei enää ole ihme. Sen sijaan se on väline, jolla tavoitellaan jotakin muuta kuin elämää, esimerkiksi taivasosuutta tai uutta nollaa saldonumeroihin.

Ajattelin Hällä-näyttämölle kävellessäni, että filosofian käsitteisiin ei ole mielekästä tutustua teatterissa, vaan mieluummin jossakin ”Philosophisches Wörterbuchissa”. Näin on ainakin silloin, kun kyse on nimenomaan käsitteitä, eikä konkreetista filosofisesta työstä. Perille päästyäni huomasin helpotuksekseni, että käsitteisiin ei tarvitse tutustua. Näyttelijät keskittyvät opettamisen asemesta näyttämötyöhön.

Kolakowski lainaa Friedrich Heinrich Jacobia (1743-1819), jonka mukaan ”siitä, mikä on silmiemme edessä päätelemme varmuudella, ettei ihmisten toimintaa tule niinkään johtaa heidän filosofiastaan kuin heidän filosofiaansa heidän toimistaan”. Mitä siis oli silmieni edessä Hällä –näyttämöllä ja mitä siitä voi päätellä?

Kun ukot poistuvat näyttämöltä alkukohtauksessa, niin paperikasassa alkaa uusi kahina. Esiin nousee lisää näyttelijöitä. He näyttävät hirveän isoilta miehiltä — isoilta lavastuksen mittasuhteiden ansiosta, ja miehiltä viiksien takia. Nukketeatterissa eloton esine voi näyttää ihmisen tuntoja itsepintaisemmin kuin elävä näyttelijä. Tavarat eivät ole lavastuksen osia, vaan toimijoita. Eivätkä viikset ole nyt osa maskia, vaan olio, joka väittää virheellisesti, että niiden kantaja on mies. Näyttelijöistä pisin paljastaa naiseutensa riisuutumalla alasti. Tai itse asiassa hän ei riisuudu, vaan pukeutuu alastomuutta esittäviin trikoisiin. Esine venkoilee taas.

Metaforisille käsityksilleni ei ollut käyttöä, sillä Lailonia ei heijasta mitään, vaan on lapsenmieltä herättelevää taikaa. Muistin miltä kivi tuntuu kädessä. On outoa, että voin halutessani heittää sen pois mutta myös jättää sen heittohalustani huolimatta käteeni. Se lentää, jos haluan. Elämä on taikaa! Hyvä teatteri ei opeta ymmärtämään, vaan olemaan ymmärtämättä.

Silmieni edessä oli hyvää nukketeatteria. Esitys leikki elämän mielille ehdottamillaan merkityksillä tahdikkaan hauskasti, mitään tyrkyttämättä ja ketään mielistelemättä. Toiminta loi tarmokasta lapsen viisautta, jonka lämmössä oli mukava ihmetellä tarkoituksettoman elämän ihastuttavaa mieltä.

Arvostelu on kirjoitettu Hällä-näyttämöllä 9.5.2016 annetun esityksen perusteella.

Pertti Julkunen