Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Lainoittajat tarvitsevat lisää aikaa” – euroryhmän ylimääräinen Kreikka-kokous peruttiin

Euroryhmän puheenjohtaja, hollantilainen Jeroen Dijsselbloem.

Kreikan lainoittajat ovat peruneet torstaille suunnitellun kokouksensa, ilmoittaa Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselbloem.

Euroalueen valtiovarainministerien tapaaminen peruttiin, koska lainoittajat tarvitsevat Dijsselbloemin mukaan lisää aikaa harkita Kreikan lainaneuvottelujen seuraavia askeleita. Jo aiemmin oli kerrottu, että euroryhmän ylimääräinen kokous pidetään vain, jos sillä on konkreettiset mahdollisuudet saavuttaa päätöksiä.

Kreikan lainaohjelman eteneminen on ollut jumissa kuukausia, eikä maa ole saanut uutta tukilainaa viime vuoden jälkeen. Heinäkuussa Kreikalla erääntyy 3,5 miljardin euron lainaerä, jonka maksusta maan ei uskota selviävän ilman uutta tukea.

Tukiohjelman etenemistä ovat estäneet muun muassa eläkeuudistukseen ja yksityistämiseen liittyvät kiistat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE