Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Laki muuttuu – lievistä ylinopeuksista selviää jatkossa ilman ajokieltoa

Ajokortti saattaa tulevaisuudessa pysyä entistä tiukemmin takataskussa, vaikka kaasujalka olisi ollut liian raskas. Kun uusi tieliikennelaki tulee voimaan kesäkuun alussa vuonna 2020 toistuvista liikennerikkomuksista määrätyt ajokiellot tulevat romahtamaan.

– Toistuvista liikennerikkomuksista määrätyt ajokiellot vähenisivät viime vuoden lukujen perusteella noin 45 prosenttia. Luvussa on mukana sekä automaatti- että perinteinen valvonta, tietää poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pasterstein.

Nykyisin ajokieltoon, eli kansankielellä “jopoilemaan”, päätyy jos jää kiinni lievästä ylinopeudesta kolme kertaa vuoden sisällä tai neljä kertaa kahden vuoden sisällä.

Jos ylinopeutta on 3–6 kilometriä tunnissa, seurauksena on huomautus, 7–20 kilometriä tunnissa tuo rikesakon ja yli 21 kilometriä tunnissa päiväsakkoja. Jos nopeusrajoituksen ylittää 36 kilometrillä tunnissa, voi ajokielto seurata välittömästi.

– Tulevan lain mukaan ylinopeusrikkomuksia ei enää laskettaisi mukaan kortin menettämiseen johtaviin toistuviin liikennerikkomuksiin, jos ylinopeus olisi alle kymmenen kilometriä tunnissa alle kuudenkympin alueella ja yli 60 kilometrin alueella alle 15 kilometriä tunnissa, selvittää Pasterstein.

Luvuiksi muunnettuina tämä tarkoittaisi sitä, että kun viime vuonna määrättiin runsaat 6 900 ajokieltoa toistuvista liikennerikkomuksista, tulisi niitä vuonna 2021 enää noin 4 000.

Liki 75 000 muistutuskirjettä

Kortin lähteminen on ollut monille tehokas pelote kaasujalan keventämiseen, minkä Pastersteinkin tietää. Kun ajokortin lähteminen on yhden rikkomuksen päässä, muistuttaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi asiasta kirjeellä.

– Siinä vaiheessa kun Trafilta tulee kirje, niin monien ajokäyttäytymisessä tapahtuu merkittävä muutos.

Trafin tilastojen mukaan viime vuonna lähetettiin 74 635 muistutuskirjettä toistuvista liikennerikkomuksista.

Erityisasiantuntija Hanna Kuusi Trafista muistuttaa, että kyseessä on yhteenlaskettu määrä muistutuskirjeistä. Niistä ei pysty erottamaan pelkkiä ylinopeuksien perusteella lähetettyjä kirjeitä.

Käytännössä merkittävä osa kirjeistä koskee kuitenkin juuri ylinopeuksia.

– Ehkä silloin kun edellinen laki tehtiin, ei osattu ajatella, että tulevaisuudessa pystytään valvomaan nopeuksia näin järjestelmällisesti ja myös alle kymmenen kilometrin ylinopeuksiin pystytään puuttumaan. Nyt kun meille on rakentunut tällainen tehokas valvontajärjestelmä, ajokieltojen määrä on noussut selvästi, linjaa Pasterstein.

Eduskunnassa kauhisteltiin ajokieltojen määrää

Ylinopeuksiin alettiin puuttua entistä tiukemmin lokakuun alussa 2016. Tuolloin rikesakon rajaa laskettiin kahdeksasta kilometristä tunnissa seitsemään kilometriin tunnissa.

Jo tuolloin ajokieltojen mahdollisesta lisääntymisestä oltiin huolissaan eduskuntaa myöten. Kansanedustaja Tom Packalén (ps.) – joka oli ennen eduskuntaan siirtymistään poliisi – sanoi, että lievistä ylinopeuksista määrätyt ajokiellot ovat “inhimillisesti ja moraalisesti kestämättömiä”.

Ajokielto kestää vähintään kuukauden ja korkeintaan puoli vuotta. Pituuteen vaikuttavat muun muassa tekojen ja saatujen päiväsakkojen määrä.
STT–HANNU AALTONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE