Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Laki velvoittaa nyt liikenteen palveluntarjoajat estämään koronan leviämistä – Traficom listasi toimet

iStock

Tartuntatautilain muutoksen myötä liikenteen palveluiden tarjoajat velvoitetaan nyt huolehtimaan koronaviruksen leviämistä estävistä toimista, muistuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Demokraatti

Demokraatti

– Liikenteen palvelun tarjoajat ovat jo vapaaehtoisesti tehneet paljon terveysturvallisuutta parantavia toimenpiteitä ja näitä toimenpiteitä vielä tehostamalla voimme lisätä asiakkaiden luottamusta palveluihin, Traficomin ylijohtaja Jarkko Saarimäki sanoo tiedotteessa.

Aiemmin liikenteessä on siis toimittu suositusten pohjalta vapaaehtoisesti, mutta nyt toimenpiteet tulevat suoraan lain nojalla pakottaviksi. Velvoitteet ovat voimassa kesäkuun loppuun saakka. Toimien tavoitteena on ylläpitää terveyttä ja ehkäistä tartuntojen leviämistä.

Traficomin mukaan yhtenäisiä keinoja käyttämällä varmistetaan, että matkustaminen on turvallista ja liikennejärjestelmä pysyy toimivana. Tartuntatautilain perusteella velvoittaviksi tulevien toimien toteutumista valvovat yhteistyössä kunnat, aluehallintovirastot sekä Traficom.

Velvoittaviksi tulevat toimenpiteet koskevat henkilöliikenteen liikennevälineitä sekä asemia, terminaaleja ja muita vastaavia sisätiloja ja rajattuja ulkotiloja, joissa matkustajat nousevat liikennevälineeseen tai poistuvat siitä. Toimenpiteet ovat:

  1. Asiakkailla on oltava mahdollisuus riittävän hygienian ylläpitämiseen kuten käsien puhdistamiseen. Esimerkiksi tarjolla pitää olla käsidesiä.
  2. Asiakkaille on annettava tartuntojen leviämistä estäviä toimintaohjeita, esimerkiksi riittävän etäisyyden ylläpitämisestä, käsien puhdistamisesta, kasvosuojusten käyttämisestä.
  3. Asiakkaiden ja matkustajien käytössä olevien tilojen ja pintojen puhdistamista on tehostettava. Kiinnitä huomiota myös tehokkaaseen ilmastointiin.
  4. Asiakkaiden oleskelu tiloissa ja liikennevälineissä on järjestettävä siten, että asiakkaat voivat olla riittävän etäällä toisistaan tilan tai liikennevälineen erityispiirteet huomioiden. Toimijoiden kannattaa hyödyntää THL:n suosituksia.
  5. Matkustajien liikennevälineisiin siirtymistä ja sieltä poistumista on ohjattava, jotta heillä on mahdollisuus pitää riittävät etäisyydet.

Mahdollisista puutteista tulee ensisijaisesti olla yhteydessä suoraan palveluiden tarjoajiin, Traficom neuvoo. Toistuvista puutteista voi ilmoittaa Traficomille. Jos hygienia-, väljyys- ja matkustajavirran ohjaustoimet eivät ole riittäviä, Traficom voi tehdä päätöksen suurimman sallitun matkustajamäärän rajoittamisesta liikennevälineessä yli 10 hengen kuljetuksissa.

– Haluamme viimeiseen asti välttää sitä, että joutuisimme tekemään julkiseen liikenteeseen liittyviä rajoituspäätöksiä, siksi toimijoiden omat toimet ovat tässä avainasemassa, Saarimäki sanoo.

Velvoitteet koskevat henkilöliikenteen toimijoita, kuten bussi- ja taksiyrityksiä, raideliikenteen harjoittajia, varustamoita ja muita vesiliikennettä harjoittavia yhtiöitä, lentoyhtiöitä sekä joukkoliikennettä ja muita henkilökuljetuksia järjestäviä tahoja kuljetusten henkilömäärään katsomatta. Velvoitteet koskevat myös satamia, lentokenttiä ja matkustajaterminaaleja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE