Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lakialoite tähtää hävikkiruuan vähentämiseen – ”Syömäkelpoista ruokaa päätyy roskikseen uskomattoman paljon”

Kai Mykkänen (kok.), Emma Kari (vihr.), Ilmari Nurminen (sd.), Katri Kulmuni (kesk.), Hanna Sarkkinen (vas.) ja Tiina Elovaara (ps.) keräävät nimiä uuteen lakialoitteeseen.

Ranskassa parlamentti velvoitti hiljattain kaupat luovuttamaan hävikkiruokansa jaettavaksi eteenpäin. Suomessa hävikkiruuan jakelu perustuu tällä hetkellä kauppojen vapaaehtoisuuteen ja kuntakokeiluihin. Kuuden puolueen kansanedustajien lakialoite tähtää nyt suomalaisen ruokahävikin pienentämiseen Ranskan esimerkkiä noudattaen.

Lakialoite esittää elintarvikelakiin lisäystä, joka velvoittaisi esimerkiksi kunnallisia toimipisteitä, kauppoja ja leipomoita luovuttamaan hävikkiruokansa jakoon.

– Syömäkelpoista ruokaa päätyy roskikseen uskomattoman paljon. Samanaikaisesti yhdeksäsosa maailmasta näkee nälkää ja tuhannet suomalaiset käyvät säännöllisesti leipäjonoissa. Hävikkiruoka on myös merkittävä ilmastokuormittaja, kansanedustajat Ilmari Nurminen (sd.), Emma Kari (vihr.), Tiina Elovaara (ps.),  Katri Kulmuni (kesk.), Kai Mykkänen (kok.) ja Hanna Sarkkinen (vas.) perustelevat muutoksen tarvetta tiedotteessaan.

Ruokahävikin torjuminen vaatii muutoksia asenteisiin ja toimintatapoihin.

Kansanedustajakuusikko muistuttaa, että jokainen voi vähentää ruokahävikkiä fiksuilla kulutustottumuksilla. Lisäksi kansanedustajien mukaan on löydettävä keinoja saada ylijäämäruoka ruoka-avun jakelijoille ja tarvitsijoille. Kansanedustajat pitävät hienona, että nykylainsäädännön tarjoamaan mahdollisuuteen jakaa vapaaehtoisesti hävikkiruokaa on tartuttu.

– Ruoka-avun jakelu on arvokasta työtä, jolla paikataan hyvinvointivaltion aukkoja. Huolestuttavaa on se, että ruoka-avun tarve ja määrä ovat kasvussa. Tämä kertoo huono-osaisuuden lisääntymisestä ja siitä, että yhä useampi pienituloinen ei pärjää palkkatuloilla. Pelkkä hävikkiruoan jakelun tehostaminen ei riitä, vaan myös köyhyyden torjuntaa on tehtävä määrätietoisesti, kansanedustajat linjaavat.

Kansanedustajien mielestä ruokahävikin vähentäminen on puoluerajat ylittävä tavoite, sillä kyse on ekologisesta, sosiaalisesta ja taloudellisesta kestävyydestä.

Lisää aiheesta

– Ruokahävikin torjuminen vaatii muutoksia asenteisiin ja toimintatapoihin sekä ruuan arvostuksen lisäämistä, kansanedustajat sanovat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE