Politiikka
15.10.2026 11:27 ・ Päivitetty: 15.10.2026 11:53
Lakiesitys eteni eduskuntaan – kaupassa häiriköivälle tuomioistuimen määräämä porttikielto
Hallitus esittää, että myymälöissä vakavasti tai toistuvasti häiriötä aiheuttavalle henkilölle voidaan jatkossa määrätä tuomioistuimen päätöksellä pääsykielto.
Niin sanottua yrityslähestymiskieltoa koskeva lakiesitys eteni eduskunnan käsittelyyn tänään ja lain on tarkoitus tulla voimaan ensi kesänä.
Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM pitävät lakiesitystä tärkeänä keinona parantaa myymälöiden turvallisuutta. Liittojen mukaan esitys antaa kauppojen yrittäjille paremmat edellytykset puuttua työ- ja asiakasturvallisuutta heikentävään häiriökäyttäytymiseen.
Kaupoissa häiriö-, uhka- ja väkivaltatilanteet ovat liittojen mukaan jopa kolminkertaistuneet vuodesta 2020. PAMin jäsenkyselyssä vuonna 2023 jopa 70 prosenttia asiakaspalvelijoina työskentelevistä vastaajista kertoi kokeneensa työssään häirintää.
LAKIESITYKSEN mukaan tuomioistuin voisi määrätä elinkeinonharjoittajan hakemuksesta pääsykiellon aikaisemman häiriökäyttäytymisen perusteella rikosten sekä muun vakavan ja toistuvan häirinnän torjumiseksi. Kielto voitaisiin määrätä myymälään, johon yleisöllä on pääsy. Apteekit kuitenkin rajattaisiin kiellon soveltamisalan ulkopuolelle.
– Pääsykiellolla pyritään suojelemaan työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuutta. Myös toistuvat näpistystilanteet voivat muuttua uhkaaviksi ja antaa perusteet pääsykiellolle. Olemme kuitenkin pettyneitä pääsykiellon hakemiselle asetetusta hakemusmaksusta. Se voi heikentää pääsykiellon käyttämistä, PAMin työympäristöasiantuntija Erika Kähärä sanoo tiedotteessa.
Lakiesityksen mukaan pääsykieltoon määrätty henkilö ei saisi kiellon voimassaoloaikana mennä myymälään tai oleskella myymälässä tai tilanteen mukaan sen välittömässä läheisyydessä. Pääsykiellon valvonnasta vastaisi poliisi. Myös vartijoilla ja järjestyksenvalvojilla olisi esityksen mukaan valtuudet poistaa henkilö kiellon piirissä olevasta liikkeestä sekä estää tämän pääsy sinne. Kiellon rikkominen olisi rangaistavaa ja teosta voitaisiin tuomita sakkoa tai enintään vuosi vankeutta.
Liittojen mielestä on tärkeää, että kun laki tulee voimaan, sen toimivuutta seurataan ja tunnistetaan mahdolliset kehitystarpeet käytännön kokemusten perusteella.
MYÖS Suomen yrittäjät pitää hallituksen esitystä yrityslähestymiskiellosta erittäin tärkeänä. Järjestön mukaan kaupan alan yritykset tarvitsevat työkaluja suojata henkilökuntaansa häirinnältä.
– On hyvä, että yrityksellä säilyy mahdollisuus antaa itse pääsykielto myymälään. Arvioin, että kuitenkin vasta tuomioistuimen määräämä pääsykielto on monelle riittävän vaikuttava. On tärkeää, että uusi laki antaa selkeän viestin siitä, ettei häiriökäyttäytyminen ole hyväksyttävää, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo tiedotteessa.
Yrittäjät pitää tärkeänä, että lainsäädäntöä laajennetaan koskemaan myös muita toimialoja, jos tarvetta sellaiselle ilmenee. Nyt tätä ei aikataulujen vuoksi ehditty tehdä, Toivonen kertoo.
Uutista täydennetty klo 14.53 Yrittäjien kommenteilla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
