Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Lämmin joskin tuulinen sää miellytti vapun viettäjiä Tampereella

Ilpo Sirniö oli tyytyväinen Antti Rinteen puheeseen.

Lauantain ja sunnuntain kalsea ja tuulinen kevätkeli sai monet vapun viettäjät varpailleen. Tilanne muuttui  vapuksi Tampereella, kuten liki koko Etelä-Suomessa.  Aurinko pehmensi yhä jatkuvan tuulen luomaa viileyttä ja Tampereen Keskustori oli täynnä työn juhlan viettäjiä.

Tilaisuus sujui ilman välikohtauksia ja rauhallisesti. Jos poliisi olikin Tapparan Suomen mestaruusjuhliin varautunut varsin näkyvin turvatoimin, niistä ei Vappuna ainakaan ulospäin merkkejä huomannut.

Lauantaisissa mestaruusjuhlissa poliisi oli katkaissut Keskustorille johtavia katuja osin isoilla raskailla kuorma-autoilla ja koneilla estääkseen mahdolliset yritykset ajaa juhlayleisön päälle. Nyt vastaavista toimista ei näkynyt merkkejä ainakaan Puutarha-, Kauppa- eikä Aleksis Kiven kadulla. Juhlat sujuivatkin rauhallisesti, ja puheet pidettiin ilman minkäänlaisia keskeytyksiä.

Vappumarssikin sujui rauhallisesti. Siihen osallistui järjestäjien mukaan noin 2 500 ihmistä. Kulkueen kärjessä Suomen lippua kantoi Tampereen uuden kaupunginvaltuuston sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Atanas Aleksovski. Tahdit löi Tampereen Työväenyhdistyksen soittokunta.

Marssijat asettuivat niin sanotulle Jugend -torille eli sille puolelle Keskustoria, missä monilla kaupungin busseilla on päätepysäkkinsä. Puheiden välissä musisoi Pelle Miljoona bändeineen.

Vappuhumuun ja torimyyjille oli varattu torin Vanhan kirkon puoleinen osuus, missä myyntikojuja oli rinta rinnan niin, että niiden katokset liittyivät toisiinsa. Ilmapallomeri oli valtava ja perheille teki kauppansa niin kahvit, pullat, namit kuin suolaisetkin tarjottavat. Vappu vaikutti, paitsi työväen-, opiskelijoiden- niin myös lastenjuhlalta. Erityisesti ilmapallot tekivät vapusta lapsille mieluisan.

Rinteen puheet työttömyydestä saivat kiitosta

Tampereen kaupunginvaltuutettu Ilpo Sirniö (sd) kiitteli SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen Tampereella pitämän puheen työllisyyttä käsitellyttä osuutta. Sirniön mukaan kaikki keinot työttömyyden pienentämiseksi on otettava käyttöön. Vähättelevät puheet tempputyöllistämisestä on lopetettava. Mitään keinoa työllisyyden kohentamisessa ei saa sulkea pois.

– Meidän on löydettävä myös uusia innovatiivisia keinoja.

Sirniö allekirjoitti myös Rinteen kritiikin Juha  Sipilän hallituksen puoliväliriihen laihoista tuloksista. Töitä riihestä löytyi vain kolmelle uudelle ministerille.

– Mieleen tulee myös kysymys, kuinka kauan Sipilän tuki maaseudulla kestää. Tiedän, että siellä on ainakin piilevää painetta Sipilän hallitusta kohtaan. Sekin on mielenkiintoinen kysymys, koska se purkautuu ja miten.

Rinne uskoi, että Lauri Lylyn mahdollisen pormestarikauden aikana työllisyyteen tartutaan tehokkaammin kuin porvaripormestarin aikana.

Sirniö oli samaa mieltä, kunhan Lylyn pormestarius vain vahvistuu.

– Toivon, että Lylystä tulee pormestari, mutta sanotaan, ettei pessimisti pety. Muistan hyvin Hanna Tainion kohtalon. Silloinhan Vihreät ja Kokoomus tekivät oman sopimuksensa ja huonosti kävi. Olen kuitenkin kuullut, että neuvottelut ovat sujuneet hyvin. Lisäksi Lyly on hyvä ja taitava mies, joten eiköhän asiat järjesty, niinkuin pitää.

Hallintarekisteri harmittaa

Vaalijuhlaa seurannut Tampereen kaupungilta eläkkeellä oleva puutarhuri Tapani Lahtiperä kertoi, että häntä on harmittanut hallituksen jatkuva painostus hallintarekisterin aikaansaamiseksi. Siitäkin huolimatta, että asiantuntujatkin ovat sitä vastaan.

– Siihen ei pidä mennä. Se merkitsee vain lisää pimeää rahaa.

Työllisyys huolettaa myös Lahtiperää, vaikka hän itse  onkin eläkkeellä. Hänen mielestään hallitus jää kauaksi työllisyystavoitteestaan. 72 prosentin työllisyysasteeseen on liian pitkä matka.

– Hallitukset tekemät leikkaukset haittaavat kotimaista kysyntää. Se laskee. Sekin vaikeuttaa ihmisten työllistymistä, vaikka työllisyyden saaminen kasvuun edellyttää kyllä vientiteollisuuden saamista käyntiin.

Lahtiperäkin toivoo, että Lauri Lyly saadaan pormestariksi. Kuitenkin niin, ettei demarien tarvitse liikaa myydä periaatteitaan.

Kaupungin puutarhurina elämäntyönsä tehnyt Lahtiperä on huolissaan myös Eteläpuistosta.

– Se on säilytettävä. Vanhat puut ja polut ovat ihmisille tuttuja. Aina kun kaupunkiin on rakennettu uutta, “niittokoneet” ovat käyneet. Liika on liikaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE