Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lämmin sää jatkuu – sade- ja ukkoskuurojen riski kasvaa

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Viime päivien lämmin kesäinen sää jatkuu vielä perjantaina, mutta Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila laskee hieman aiempien päivien hellelukemista. Samalla kasvaa sade- ja ukkoskuurojen riski varsinkin maan keskiosissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Perjantain jälkeen sää on muuttumassa epävakaisemmaksi lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Lisäksi lämpötilat laskevat 20 asteen tietämille.

–  Lämpötilat riippuvat pilvisyyksistä ja sateiden osumisesta. Sunnuntaina on kuurosateita monin paikoin liikkeellä, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eerik Saarikalle kertoi.

Ruohikkopalovaara on voimassa Pohjanmaan ja Etelä-Karjalan maakuntien väliseltä linjalta pohjoiseen aina Pohjois-Pohjanmaan länsiosaan asti. Lisäksi myös Pirkanmaalla on voimassa ruohikkopalovaroitus.

Perjantaiksi on annettu myös varoituksia kovasta tuulesta merialueilla. Selkämeren pohjoisosassa, Merenkurkussa ja Perämeren eteläosassa tuuli voi puhaltaa 14 metriä sekunnissa. Selkämeren eteläosaan ja Perämeren pohjoisosaan on annettu varoitus 11 metriä sekunnissa puhaltavasta tuulesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE