Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lännen Media: Itä-Suomen yliopiston valintasotkua puidaan oikeudessa

Itä-Suomen yliopiston virheellisten valintatietojen puinti jatkuu oikeudessa. Asiasta kertovan Lännen Median mukaan Itä-Suomen hallinto-oikeuteen on tehty asiasta kolme valitusta.

Asia liittyy Itä-Suomen yliopiston Joensuun luokanopettajakoulutuksen hakusotkuun. Koulutukseen hyväksyttiin erehdyksessä kymmeniä ylimääräisiä opiskelijoita.

Väärät tiedot julkaistiin keväällä Opintopolku.fi-palvelussa ennen kuin asia huomattiin ja korjattiin.

Valitukset koskevat Itä-Suomen yliopiston muutoksenhakulautakunnan syksyllä antamaa päätöstä, jossa lautakunta hylkäsi virheen vuoksi tehdyt oikaisupyynnöt.

Lautakunta perusteli, että opiskelijavalinnoista päättäminen kuuluu dekaanin toimivaltaan, minkä takia dekaani on antanut päätöksen asiasta. Hänen päätöksensä on ollut virheetön, joten hallintolain mukainen asiavirheen tai kirjoitusvirheen korjaaminen ei voi tulla asiassa kyseeseen.

Lännen Median mukaan sähköistä Opintopolku-palvelun hakujärjestelmää on paranneltu niin, ettei valintasotkuja enää tapahtuisi.

Oikeudesta arvioidaan, että ratkaisut annetaan keväällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE