Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Länsimetro-farssista taas uutta tietoa, aikataulut uusiksi — “Testeissä havaittiin puutteita ja vikoja”

Kaikilla asemilla toteutettavat, metron toiminnan turvallisuuden varmistavat yhteiskoekäyttötestit on aloitettu Aalto-yliopiston asemalta. Aseman yhteiskoekäytön sähköhäiriötestit sujuivat suunnitellusti, mutta tulipalotilanteisiin liittyvissä testeissä löytyi vikoja laitteiden toiminnassa ja ohjauksissa.

Asiasta tiedottaa Länsimetro.

— Aalto-yliopiston aseman yhteiskoekäytön tulokset osoittavat, että yhteiskoekäyttövaiheeseen tarvitaan ennakoitua enemmän aikaa. Testeissä havaittiin puutteita ja vikoja, joiden korjaaminen alkoi välittömästi. Aseman tulipalotilanteiden yhteiskoekäyttö uusitaan heti, kun kaikki korjaukset on tehty, kertoo Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Aikaisempi arvio liikenteen käynnistymisedellytysten saavuttamisesta tammikuussa 2017 ei toteudu. Aikatauluarvion edellytyksenä on, että kolmen aseman yhteiskoekäyttötestit on saatu hyväksytysti läpi.

Yhteiskoekäytössä testataan kaikkien järjestelmien, kuten kiinteistövalvonnan, turva-automaation, sähkönsyötönvalvonnan, kulunvalvonnan, palosammutusjärjestelmien, varavoiman ja savunpoiston toimintaa erilaisissa poikkeustilanteissa. Poikkeustilanteita ovat mm. tulipalo, sähköhäiriö tai tiedonsiirtolaitevika. Samalla tarkistetaan järjestelmien palautuminen poikkeustilanteesta normaalitilaan.

— On erittäin valitettavaa, että metron käyttöönotto on viivästynyt aikaisemmin arvioidusta. Seitsemän vuoden työt ovat loppusuoralla. Etsimme ratkaisuja, joilla viive saataisiin mahdollisimman lyhyeksi tinkimättä metron toimivuudesta ja turvallisuudesta, kertoo Länsimetro Oy:n hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalo.

Espoon ja Helsingin pelastusviranomaiset hyväksyvät testien perusteella turvallisuusjärjestelmien toimivuuden, minkä jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton. HKL tarkistaa, että metroliikenteen ratatekniset turvalaitejärjestelmät opastimineen ja ilmaisimineen ovat kunnossa. HSL päättää metron matkustajaliikenteen aloittamisesta ja liityntäbussijärjestelmään siirtymisen ajankohdan.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE