Ulkomaat

Läpimurto: Irakin armeija tunkeutui Mosulin lentokentälle – suuri huoli asukkaista

Lehtikuva
Lehtikuva
Lehtikuva

Irakin armeijan joukot ovat päässeet sisään Isisin hallussa olevalle Mosulin lentokentälle. Uutistoimisto AFP:n paikalla oleva toimittaja kertoo, että armeijan joukot pääsivät lentokentälle alueen länsipuolelta.

Äärijärjestö Isis on pitänyt Mosulin eteläosassa sijaitsevaa lentokenttää hallussaan vuodesta 2014. Tämänpäiväinen eteneminen on osa Irakin armeijan ja sen liittolaisten sunnuntaina aloittamaa hyökkäystä Mosulin länsiosiin.

Irakin armeijan joukot haluavat vallata kentän ja sen vieressä sijaitsevan Ghazlanin sotilastukikohdan päästäkseen valtaamaan Länsi-Mosulin, Isisin viimeisen ison tukikohdan Irakissa. Myös tukikohtaan on tänään tehty hyökkäyksiä.

Moslun länsiosien valtaus tulee olemaan vaikea tehtävä.

Mosul on Isisille tärkeä kaupunki, koska juuri siellä Isisin johtaja Abu Bakr al-Baghdadi julisti Isisin kalifaatin alueelle vuonna 2014. Yhdysvaltain johtama koalitio on ollut Irakin armeijalle suuri tuki kaupungin takaisinvaltaamisessa. Koalitio on tukenut armeijaa pääasiassa ilmaiskuin sekä neuvonantajien avulla.

Mosulin länsiosien valtaus tulee olemaan vaikea tehtävä. Alueen kadut ovat kapeita, eivätkä kaikki armeijan kulkuneuvot mahdu operoimaan siellä. Lisäksi alueella on loukussa noin 750 000 siviiliä.

Paine Länsi-Mosulin ympärillä on kasvanut jo kuukausia, ja siviilien elinolot ovat heikenneet vauhdilla. Alueen asukkaat ovat esimerkiksi kertoneet AFP:lle puhelimitse, että ruokapulan vuoksi monien perheiden on selvittävä vain yhdellä aterialla päivässä.

Lääkintäviranomaisten mukaan heikoimmat ovat alkaneet jo kuolla lääkkeiden puutteen ja aliravitsemuksen vuoksi. He kertovat, että Isisin joukot ovat pitäneet lääkkeet itsellään.

On arvioitu, että ainakin 250 000 ihmistä on mahdollisesti pakenemassa Mosulin länsipuolelta. Tämän vuoksi ympäri kaupunkia on kiireellä pystytetty uusia leirejä, joihin pakenijat voisivat mennä.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat