Uutiset

Lapin piirikokousväki järkyttyi: Sotemarkkinamalli keskittää palvelut

Lapin Sosialidemokraattisen Piirin sääntömääräinen kevätpiirikokous pidettiin Rovaniemellä 14.4. Kokouksessa otettiin kantaa maakuntauudistukseen ja nimettiin ehdokkaita tuleviin vaaleihin

Lapin Sosialidemokraatit ovat järkyttyneitä hallituksen kiireellä valmistellun maakuntamallin vaikutuksista Lapille. Jo nyt on selvää rahoituksen tason heikkeneminen. Erityisesti huolta aiheuttaa valmistelun puutteellisuus ja käsittämätön kiire. Tämä on omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta uudistukseen. Siksi uudistus olisikin tehtävä ihmisten tarpeista lähtien.

Maakunta- ja soteuudistus ei ota huomioon maakunnallisia erityispiirteitä, ja pitkien matkojen Lapissa ei tulevaisuudessa saisi enää tehdä rajat ylittävää yhteistyötä esim. pelastushelikopteritoiminnassa. Yhteiskunnallisten tehtävien, palveluiden ja päätöksenteon jatkuva keskittäminen saattaa pahimmillaan uhata jopa mahdollisen Lapin maakunnan itsenäistä olemassaoloa.

Maan hallitus hyljeksii Lappia, tästä esimerkkinä uhka Oulu-Kemi -moottoritien kunnostusmäärärahojen siirtämisestä Pohjois-Pohjanmaan alueelle.

Lapin Sosialidemokraattien mielestä hallituksen aktiivimalli rankaisee kohtuuttomasti erityisesti lappilaisia työttömiä. Keskimäärin puolet Lapin työttömistä on joutunut päivärahaleikkauksen kohteeksi.

Demarit valitsivat ehdokkaita maakunta- ja eduskuntavaaleihin.

Lapin Sosialidemokraatit nimesivät 14.4. kevätpiirikokouksessaan mahdollisesti 28.10.18 järjestettäviin maakuntavaaleihin 43 ehdokasta. Ne ovat Reijo Timperi, Inari, Markku Harju, Kemijärvi, Jukka Kunnari Kemi, Hilkka Halonen Kemi, Pekka Tiitinen Kemi, Sari Auvinen Kemi, Ritva Aheinen Kemi, Tanja Metsävainio Kemi, Raimo Holopainen Kemi, Kalle Huusko Kemi, Jukka Ikäläinen Kemi, Jaakko Alamommo Kemi, Aino Nuutinen Kemi, Kimmo Peltonen Kemi, Sakari Silén Muonio, Janne Niva Pello, Elina Lämsä Posio, Sari Honkanen Posio, Maria-Riitta Mällinen Rovaniemi, Vesa Nikula Rovaniemi, Eira Setälä Rovaniemi, Eemeli Kajula Rovaniemi, Antti Väänänen, Rovaniemi, Riitta Liinamaa Rovaniemi, Seija Hiltunen Rovaniemi, Timo Lappalainen Rovaniemi, Hanne-Mari Seppälä Rovaniemi, Elina Jokela Salla, Satu Honkonen Sodankylä, Jani Sukuvaara, Sodankylä Martti Rauhala Tornio, Jari Hannuniemi Tornio, , Lasse Jutila Tornio, Mika Vaara Tornio, Henna Knuuti Tornio, Hanna Hukkanen Tornio ja Asta Väisänen Ylitornio. Viisi ehdokasta ei halua vielä tässä vaiheessa nimeään julki. Seuraaviin eduskuntavaaleihin piirikokous nimesi kolme ehdokasta. Ehdokkaat ovat Sari Auvinen Kemistä, Pekka Tiitinen Kemistä ja Maria-Riitta Mällinen Rovaniemeltä.

 

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat