Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Lapin Sosialidemokraattinen Piiri: Sote- ja maakuntauudistuksessa muistettava ihmisten tarpeet

Tervolassa kevätpiirikokoustaan pitäneet Lapin Sosialidemokraatit vaativat, että tulevassa sote- ja maakuntauudistuksessa on otettava huomioon ihmisten todelliset tarpeet. Sosialidemokraatit ovat tyrmistyneitä hallituksen aikeista ajaa mallia, joka asiantuntijoiden mielestä pikemminkin pirstaloittaa palveluketjuja ja nostaa kustannuksia alentamisen sijaan. Koko uudistuksen tarkoitus vesittyy ja hunajapurkilla riittää mehiläisiä, kun voittoa tavoittelevat yhtiöt maksimoivat tuottonsa.

Lapin Sosialidemokraatit vetoavat voimakkaasti yhteisen lappilaisen sote-ratkaisun puolesta. Tuleva maakunta on kaikkien lappilaisten ihmisten yhteinen asia. Tämä tulee turvata esimerkiksi alueiden jyvitetyllä oikeudella saada oma edustajansa hallintoon. Liiallinen keskittäminen on estettävä ja päästävä yhteiseen yhden toimijan ja kahden toimivan sairaalan malliin lainsäädännön puitteissa.

Lapin Sosialidemokraattinen Piiri paheksuu Sipilän hallituksen päätöstä osoittaa rahat vain Oulun sataman syväruoppaukseen unohtaen Kemin ja Tornion. Hallitus ei ole ottanut huomioon kokonaistaloudellista tilaa ja tulee luomaan yhdelle satamalle kovan kilpailuedun muun Pohjois-Suomen kustannuksella.

Lappilaiset ihmiset antoivat hallituspuolueille murskaavan tuomion kuntavaaleissa. Lapin Sosialidemokraatit onnistuivat mallikkaasti. Pienenevistä valtuustoista huolimatta Sosialidemokraatit saivat lisää valtuutettuja useissa kunnissa. Vaalitulos antaa vahvan pohjan sosialidemokraattisen politiikan jatkamiseksi ja vahvistamiseksi Lapissa.

Tuleviin maakuntavaaleihin lappilaiset sosialidemokraatit lähtevät tavoitteenaan asettaa kattava lista sosialidemokraattisia ehdokkaita ja saada sitä kautta hyvä tulos.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE