Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Lapintie: Perustuslakivaliokunta lopetti asiantuntijoiden kuulemisen – yrittää yhä saada soten valinnanvapaudesta lausunnon tällä viikolla

Annika Lapintie, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja.

Perustuslakivaliokunta jatkaa yhä soten valinnanvapauden käsittelyä.

Valiokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Annika Lapintie (vas.) kertoi tänään medialle, että sekä huomiselle että perjantailla on varattu asian yksityiskohtaista käsittelyä.

– Yritetään edelleen, että tällä viikolla tulisi lausuntoa, Lapintie toteaa.

– Tänään saatiin yleiskeskustelua loppuun ja nyt olemme asian yksityiskohtaisessa käsittelyssä. Kun kysytään, miksi kestää niin asia on pitkä ja vaikea. Siksi kestää.

Perustuslakivaliokunta päätti tänään yksimielisesti lopettaa asiantuntijoiden kuulemisen.

– Niin nopeasti käsittelemme kuin pystymme. Kyllä nämä vaikeat asiat keskusteluttavat, totta kai, Lapintie sanoo.

Hän toteaa, että tavoitteena on yksimielinen lausunto.

Perustuslakivaliokunnan lausunnolla on merkittävä vaikutus siihen, pystyykö hallitus etenemään itse asettamassaan aikataulussa sote- ja maakuntauudistuksessa. Jos valiokunta vaatii paljon muutoksia, muun muassa maakuntavaaleja saatetaan joutua siirtämään lokakuulta eteenpäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE