Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Lapseni liikkuvat alueella päivittäin” – Manhattanin yliajo säikäytti Henrik Lundqvistin

 

New Yorkin Manhattanilla tapahtunut yliajo säikäytti Rangersin ruotsalaisen jääkiekkomaalivahdin Henrik Lundqvistin pahanpäiväisesti. Lundqvistin lapset liikkuvat päivittäin alueella, jossa kahdeksan ihmistä sai surmansa tiistaina iltapäivällä.

Yliajo tapahtui muutamaa tuntia ennen Rangersin ottelua Las Vegasia vastaan. Lundqvist kuuli asiasta, kun hän saapui jäähallille.

– Lapseni liikkuvat alueella päivittäin. Olin aika stressaantunut, kunnes onnistuin tavoittamaan heidät, mutta onneksi kaikki olivat kunnossa, Lundqvist kertoi torjuttuaan Rangersille 6–4-kotivoiton.

– On hirveää, että jotain tuollaista tapahtuu. Puhuimme joukkueen kesken asiasta ja päätimme ottaa voiton kotikaupungillemme, yliajon uhreille sekä heidän omaisilleen, Lundqvist lisäsi.

Ottelua ennen areenalla järjestettiin minuutin hiljainen hetki.

Poliisi tutkii yliajoa terroritekona.

Lisää aiheesta

Poliisi tutkii yliajoa terroritekona. Kahdeksan ihmistä kuoli ja yksitoista loukkaantui, kun mies ajoi avolavapakettiautolla jalankulkijoiden päälle ja törmäsi sen jälkeen koulubussiin.

CNN:n mukaan silminnäkijät kuulivat tekijän huutavan “Allahu Akbar” eli “Jumala on suuri”. Kiinniottotilanteessa poliisi ampui miestä vatsaan. Epäilty on leikattu ja hänen uskotaan selviävän hengissä.

Poliisilla ei ole muita epäiltyjä.

Uzbekistanin presidentti tarjoaa Yhdysvalloille apua.

Uzbekistanin presidentti tarjoaa Yhdysvalloille apua New Yorkin eilisen iskun tutkintaan. Presidentti Shavkat Mirziyoyevin mukaan Uzbekistan on valmis auttamaan kaikin tavoin Yhdysvaltain viranomaisia teon selvittelyissä.

Yliajoa tutkitaan viranomaisten mukaan terroritekona.

Yhdysvaltalaismedian mukaan yliajosta epäilty on muuttanut Uzbekistanista Yhdysvaltoihin vuonna 2010.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE