Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lapset kyselevät chatissa, kuinka heidän perheensä nyt käy – järjestöt: Tukihakemukset kasvussa

LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kasvavat sähkö- ja kauppalaskut sekä lainojen korkeammat korot ovat saaneet yhä useamman lapsiperheen hakemaan tukea arkeensa, kertovat lapsia auttavat järjestöt. Pärjäämisestään huolestuneet vanhemmat hakevat neuvoja tilanteeseensa sekä lähettävät tukihakemuksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan perheiden tukihakemukset ovat lisääntyneet selvästi.

- Varhaista tukea tarvitsevien perheiden lapsia on jonossa yli 700 tällä hetkellä. Hakijamäärät ovat nousseet. Viime vuodesta hakijamäärät ovat kasvaneet muutamalla sadalla lapsella, kertoi järjestön kehittämispäällikkö Hanna Tulensalo STT:lle.

Järjestöstä haetaan esimerkiksi ruokalahjakortteja, harrastustukea sekä tukihenkilöitä ja -perheitä lapsille.

- Uskon, että hakijamäärien nousu liittyy myös kasvaneisiin elinkustannuksiin ja hintojen nousuun. Ne vaikuttavat perheiden kuormittuneisuuteen ja ovat omiaan kiristämään entisestään perheiden tiukoilla olevaa tilannetta ja perheen ilmapiiriä, Tulensalo sanoi.

SOS-LAPSIKYLÄN KEHITYSJOHTAJA Kati Palsanen kertoo, että heille on saapunut monin verroin aiempaa enemmän tukihakemuksia lasten harrastuksia varten.

Kun viime vuonna harrastustukea myönnettiin noin 900 lapselle tai nuorelle, tänä vuonna pelkästään elokuun loppuun mennessä tukea on myönnetty yli tuhannelle lapselle tai nuorelle.

-  Tämä on konkreettisinta miten tilanne on näkynyt meillä. Vielä emme ole kuulleet sellaisesta, ettei ruokaa olisi tai laskuja pystyisi maksamaan, Palsanen kertoi.

Tässä vaiheessa tilanne kuitenkin näkyy eniten huolena perheen pärjäämisestä. Järjestön 7-15-vuotiaille suunnatussa chat-palvelussa lapset kyselevät, kuinka heidän perheensä nyt käy.

- Lasten omassa chatissa myös lapset ovat tulleet esiin sen huolen kanssa, että mitenköhän perhe pärjää, kun hinnat nousevat. On erityisen huolestuttavaa, että vanhempien huoli on siirtynyt myös lapsiin. Vaikka omassa perheessä ei olisi suurempaa huolta, niin lapsiin välittyy yleinen ilmapiiri, Palsanen sanoi.

Palsasen mukaan järjestö varautuu myös siihen, että ruokatuen hakeminen voi lisääntyä.

MYÖS TAKUUSÄÄTIÖN viestintäjohtaja Minna Mattilan mukaan säätiö näkee toiminnassaan päivittäin, kuinka nousseet elinkustannukset ja lainojen korot näkyvät huolestuneina yhteydenottoina. Toisilla on yhä hyvät tulot, mutta niin paljon lainaa, että pienikin muutos vaikuttaa perheen talouteen. Huolena ovat myös tulevan talven lämmityskulut energiahintojen noustessa.

- Pelko tulevasta talvesta vaivaa paljon etenkin omakotitaloissa asuvia lapsiperheitä. Neuvonta- ja chat-keskustelumme asiakkaiden kanssa ovat aiempaa raskaampia ja pidempiä, Mattila kertoi.

- Säästöjä on jo tehty sähkön suhteen, eli on yritetty kilpailuttaa sähköyhtiöitä ja oltu tarkempia vaikkapa pyykkikoneen käyttämisessä. Ruuasta on säästetty, ja on tehty yksinkertaisempaa ruokaa kotona ja haettu punalaputettuja ruokia. Nyt ollaan tarkempia auton ajamisen kanssa ja harkitaan tarkemmin myös saunan lämmitystä. Tämänkään jälkeen rahat eivät riitä, Mattila sanoi.

JOTKUT HARKITSEVAT muuttoa lämmityskulujen vuoksi, mutta ovat huolestuneita siitä, meneekö asunto kaupaksi tällaisessa tilanteessa. Lapsiperheille muutto on myös isompi asia, koska se vaikuttaa koulunkäyntiin.

- Kaikkein vaikein tilanne on yksinhuoltajatalouksissa. Kahden huoltajan perheet pärjäävät paremmin, hän sanoi.

Vasta viimeisenä tingitään lasten harrastuksista, Mattila on huomannut.

– Lapsiperheillä harrastusten lopettaminen on ihan viimeisiä ratkaisuja mitä halutaan tehdä. Tämä nähtiin myös korona-aikana.

Hallitus on luvannut erilaisia tukitoimia lapsiperheille, kuten sähkövähennystä ja sähkötukea. Sähköenergian arvonlisäverokantaa alennetaan 10 prosenttiin joulu-huhtikuulta, kun nyt sähkön arvonlisävero on 24 prosenttia.

Myös lapsiperheiden päivähoitomaksuja alennetaan.

Ayla Albayrak – STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE