Palataanpa ajassa hieman taaksepäin.

Kouluterveydenhuolto juontaa juurensa vuoteen 1920, mutta vasta vuonna 1944 kouluterveydenhuolto määriteltiin neuvolalain puitteissa lakisääteiseksi toiminnaksi. Kouluterveydenhuollolla on merkittävä asema havaita lasten ja nuorten kehityksessä tapahtuvia muutoksia sekä toteuttaa osaltaan ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, kansanterveystyötä. Uuden kansanterveyslain puitteissa vuoden 1970 alussa terveydenhoitajien määrä kouluissa kasvoi runsaasti 80-luvulle tullessa.

Nykyisellään useat eri lait ohjaavat ja määrittelevät kouluterveydenhuollon tavoitteita ja sisältöä. Tämän päivän kouluterveydenhoitajat osallistuvat työnkuvansa puitteissa laajaan oppilashuoltoon sen perinteisen terveyden edistämisen lisäksi ja omaavat laajat väestövastuupohjat. Näin kouluterveydenhoitaja ei ole tavoitettavissa päivittäin omalla lähikoululla.

Ja sitten tuli lama. Muistamme hyvin 1990-luvun laman ja siitä seuranneet rankat leikkaustoimet julkisiin palveluihin. Nämä leikkaukset tehtiin oikeistovetoisen hallituksen toimesta ja suurimpia kärsijöitä olivat mm. kouluterveydenhuolto. Tästä syystä tuntuu erityisen kornille se, että oikeistopuolueet nyt ihmettelee suureen ääneen lastemme pahoinvointia vaikka ovat itse olleet tekemässä 1990-luvun laman leikkauksia.

Olen puhunut paljon sen tärkeydestä, että tekisimme näyttöön perustuvaa politiikkaa. Kyseenalaistan voimakkaasti sen, että tämän suuntaiset päätökset ja resurssien vähennykset, joita 1990-luvun laman aikaan tehtiin, kohdistettiin nimenomaan kouluterveydenhuoltoon. Kouluterveydenhuolto on aivan ensiarvoisen tärkeässä asemassa ennaltaehkäisemässä ja puuttumassa mm. mielenterveysongelmien syntymiseen ja oireiden havaitsemiseen lapsilla ja nuorilla. Mielenterveysongelmia kohtaa joka viides aikuinen ja puolet näistä vakavista mielenterveydenongelmista alkaa jo lapsuudessa.

Mitä tapahtuisi jos poliittista päätöksentekoa ohjaisi entistä enemmän näyttöön perustuva päätöksenteko? Olisimme voineet mahdollisesti välttää ylläkuvatun kaltaiset resurssien vähennykset niiltä, jotka sitä eniten olisivat tarvinneet, kuten lapset ja nuoret. Olisimme voineet arvioida lapsivaikutukset ja todeta, että jos tahdomme tosiasiallisesti voida puuttua ajoissa ongelmien syntyyn, tulisi resursseja kouluterveydenhuollossa olla riittävästi. Ironista kyllä, kymmenisen vuotta laman jälkeen pidetyssä kouluterveydenhuollon konsensuskokouksessa todettiin juuri näin. Ja ketkä näin totesivat? Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen akatemia ja lääkäriseura, asianmukaisesti. Yhdessä.

Masentavaa tästä kaikesta tekee sen, että nykyisellä oikeistolaisella hallituksellamme on tainnut historian luvut jääneet lukematta. Tai oppi ei ainakaan näytä menneen perille. Ja kuten sanotaan, jos et tunne menneisyyttä, et voi tietää tulevaa.

Tällä hetkellä leikkausten kohteena on rajusti ollut esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka yhtenä tehtävänä on edistää kansalaisten terveyttä ja tutkia erilaisten terveydenedistämisen toimien vaikuttavuutta kuten kouluterveydenhuoltoa ja mielenterveyden edistämistä. Nyt kuitenkin tämän instanssin toiminta ajetaan ahtaalle jatkuvien määrärahojen vähennyksien takia. Tuntuu hyvin oudolle, että nykyinen hallituksemme ei tahdo saada sitä näyttöön perustuvaa tietoa tekojensa vaikuttavuudesta tai arvioita etukäteen leikkausten vaikutuksista vaikkapa lapsiin ja nuoriin tai heidän perheisiinsä. Vaikutukset ovat ennustettavissa. Ehkä tämän takia historiankirjoja ei ole haluttu kaivaa esille?

Nyt vietämme lasten oikeuksien viikkoa, joka huipentuu 20.11.2016 sunnuntaina lasten oikeuksien päivään. Tehdään arvovalinta ja asetetaan lapset ja nuoret keskiöön ja päätöksentekomme ytimeen. Klisee tai ei, mutta heissä on meidän tulevaisuutemme. Ja meistä riippuu millainen tulevaisuus heille tämän hetkisen poliittisen päätöksenteon myötä jätetään.