Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Lapset voivat huonosti – tässäkö syy?

Mediassa puhutaan jatkuvasti siitä, miten lapset ja nuoret voivat entistä huonommin. Tai siitä, miten osalla perheistä on vaikeampaa kuin koskaan. Asiat eivät kuitenkaan koskaan synny tyhjiössä itsekseen. Tosiasia kuitenkin on, että aikamme poliittinen päätöksenteko on vaikuttanut merkittävästi siihen, että pahoinvointi on lisääntynyt. Miksi näin?

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin.

Kouluterveydenhuolto juontaa juurensa vuoteen 1920, mutta vasta vuonna 1944 kouluterveydenhuolto määriteltiin neuvolalain puitteissa lakisääteiseksi toiminnaksi. Kouluterveydenhuollolla on merkittävä asema havaita lasten ja nuorten kehityksessä tapahtuvia muutoksia sekä toteuttaa osaltaan ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa, kansanterveystyötä. Uuden kansanterveyslain puitteissa vuoden 1970 alussa terveydenhoitajien määrä kouluissa kasvoi runsaasti 80-luvulle tullessa.

Kouluterveydenhuolto on aivan ensiarvoisen tärkeässä asemassa ennaltaehkäisemässä ja puuttumassa mm. mielenterveysongelmien syntymiseen ja oireiden havaitsemiseen lapsilla ja nuorilla.

Käytännössä kouluterveydenhoitaja oli joka koulussa paikalla lähes päivittäin. Tämä kaikki kuulostaa kovin hyvälle. Mutta mitä sitten tapahtui?

Nykyisellään useat eri lait ohjaavat ja määrittelevät kouluterveydenhuollon tavoitteita ja sisältöä. Tämän päivän kouluterveydenhoitajat osallistuvat työnkuvansa puitteissa laajaan oppilashuoltoon sen perinteisen terveyden edistämisen lisäksi ja omaavat laajat väestövastuupohjat. Näin kouluterveydenhoitaja ei ole tavoitettavissa päivittäin omalla lähikoululla.

Ja sitten tuli lama. Muistamme hyvin 1990-luvun laman ja siitä seuranneet rankat leikkaustoimet julkisiin palveluihin. Nämä leikkaukset tehtiin oikeistovetoisen hallituksen toimesta ja suurimpia kärsijöitä olivat mm. kouluterveydenhuolto. Tästä syystä tuntuu erityisen kornille se, että oikeistopuolueet nyt ihmettelee suureen ääneen lastemme pahoinvointia vaikka ovat itse olleet tekemässä 1990-luvun laman leikkauksia.

Olen puhunut paljon sen tärkeydestä, että tekisimme näyttöön perustuvaa politiikkaa. Kyseenalaistan voimakkaasti sen, että tämän suuntaiset päätökset ja resurssien vähennykset, joita 1990-luvun laman aikaan tehtiin, kohdistettiin nimenomaan kouluterveydenhuoltoon. Kouluterveydenhuolto on aivan ensiarvoisen tärkeässä asemassa ennaltaehkäisemässä ja puuttumassa mm. mielenterveysongelmien syntymiseen ja oireiden havaitsemiseen lapsilla ja nuorilla. Mielenterveysongelmia kohtaa joka viides aikuinen ja puolet näistä vakavista mielenterveydenongelmista alkaa jo lapsuudessa.

Tällä hetkellä leikkausten kohteena on rajusti ollut esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Mitä tapahtuisi jos poliittista päätöksentekoa ohjaisi entistä enemmän näyttöön perustuva päätöksenteko? Olisimme voineet mahdollisesti välttää ylläkuvatun kaltaiset resurssien vähennykset niiltä, jotka sitä eniten olisivat tarvinneet, kuten lapset ja nuoret. Olisimme voineet arvioida lapsivaikutukset ja todeta, että jos tahdomme tosiasiallisesti voida puuttua ajoissa ongelmien syntyyn, tulisi resursseja kouluterveydenhuollossa olla riittävästi. Ironista kyllä, kymmenisen vuotta laman jälkeen pidetyssä kouluterveydenhuollon konsensuskokouksessa todettiin juuri näin. Ja ketkä näin totesivat? Sosiaali- ja terveysministeriö, Suomen akatemia ja lääkäriseura, asianmukaisesti. Yhdessä.

Masentavaa tästä kaikesta tekee sen, että nykyisellä oikeistolaisella hallituksellamme on tainnut historian luvut jääneet lukematta. Tai oppi ei ainakaan näytä menneen perille. Ja kuten sanotaan, jos et tunne menneisyyttä, et voi tietää tulevaa.

Tällä hetkellä leikkausten kohteena on rajusti ollut esimerkiksi terveyden ja hyvinvoinnin laitos, jonka yhtenä tehtävänä on edistää kansalaisten terveyttä ja tutkia erilaisten terveydenedistämisen toimien vaikuttavuutta kuten kouluterveydenhuoltoa ja mielenterveyden edistämistä. Nyt kuitenkin tämän instanssin toiminta ajetaan ahtaalle jatkuvien määrärahojen vähennyksien takia. Tuntuu hyvin oudolle, että nykyinen hallituksemme ei tahdo saada sitä näyttöön perustuvaa tietoa tekojensa vaikuttavuudesta tai arvioita etukäteen leikkausten vaikutuksista vaikkapa lapsiin ja nuoriin tai heidän perheisiinsä. Vaikutukset ovat ennustettavissa. Ehkä tämän takia historiankirjoja ei ole haluttu kaivaa esille?

Nyt vietämme lasten oikeuksien viikkoa, joka huipentuu 20.11.2016 sunnuntaina lasten oikeuksien päivään. Tehdään arvovalinta ja asetetaan lapset ja nuoret keskiöön ja päätöksentekomme ytimeen. Klisee tai ei, mutta heissä on meidän tulevaisuutemme. Ja meistä riippuu millainen tulevaisuus heille tämän hetkisen poliittisen päätöksenteon myötä jätetään.

Kolumni

Mari-Elina Koivusalo

Kirjoittaja on turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).

Tulevaisuus tehdään osaamisella

Alkuviikolla julkaistiin OECD:n Education at a Glance 2017 –raportti, joka vuosittain kuvaa OECD-maiden osaamistasoa, koulutusjärjestelmän tilaa ja rahoitusta sekä oppimistuloksia.

Tänä vuonna ei ole juuri julkisuudessa näkynyt puheenvuoroja uusimman julkaisun Suomea koskevista tuloksista. Ehkä ne eivät yllättäneet tai herätä enää oikealla tavalla intohimoja; tulokset ovat olleet laskussa jo vuosikymmenen.

Suomi on menettänyt 1990-luvun kärkipaikkansa koulutustasovertailussa. Korkeakoulutettujen osuudessa olemme OECD-maiden keskiarvon alapuolella. Suomessa vuonna 2016 korkeakoulutettuja oli 41 prosenttia 25–34-vuotiaiden ikäluokasta. Vuodesta 2005 nousua on 3 prosenttia kun samalla ajanjaksolla OECD-maiden keskiarvo on noussut 32 prosentista 43 prosenttiin.

Koulutusjärjestelmämme saattaa olla kriisissä.

Toinen huomattava poikkeama Suomen kohdalla nähdään varhaiskasvatukseen osallistumisasteessa, jossa Suomi on huomattavasti jäljessä muita OECD-maita ja aivan erityisesti Pohjoismaita. OECD-alueella lähes neljä viidestä (87 %) neljävuotiaasta osallistui vuonna 2015 varhaiskasvatukseen. Osuus on kasvanut vuosikymmenessä yli 11 prosenttiyksiköllä. Suomessa neljävuotiaiden osallistumisprosentti oli 2015 vain 74 eikä se juurikaan nouse viisivuotiaiden kohdalla. Pisa-tuloksissa nämä erot jo näkyvät.

Koulutusjärjestelmämme saattaa olla kriisissä, johon pahimmassa tapauksessa heräämme aivan liian myöhään.

**

Juha Sipilän hallituksen aikana on Suomessa viljelty sanaa ”kustannuskilpailukyky”. On sanottu, ettei tuottavuus ole niin korkealla, että jokaiselle kannattaisi maksaa työstä säällistä palkkaa. On sanottu, että Suomi häviää globaaleilla maailmanmarkkinoilla liian korkeiden palkkojen vuoksi. Silti koulutuksesta leikataan satoja miljoonia kaikilla koulutusasteilla, suhteellisesti eniten toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta.

Samaan aikaan Varsinais-Suomessa kannattaa tehdä Uudenkaupungin autotehtaalla Mersuja ja Meyerin telakalla Turussa jättiläisristeilijöitä. Alihankintaketjussa näiden ympärillä työpaikan löytää tulevina vuosina 20 000 uutta tekijää. Lääketeollisuus kukoistaa, kaivosteollisuus halusi jatkaa Turussa ja esimerkiksi Rolls Royce perusti kaupunkiin uuden tutkimuskeskuksensa. Muutamia mainitakseni.

Meidän kilpailukykymme tehdään maailman korkeimmalla osaamisella.

Tuskin kuitenkaan siksi että lounaisrannikolla tämä kaikki olisi erityisen halpaa edullisten palkkakustannusten vuoksi. Ei, vaan siksi että meillä on sellaista osaamista ja osaamisen tasoa kaikilla tasoilla missä kukaan muu ei voi kilpailla.

Myös Nokian nousuun kulminoitui suomalainen osaaminen sekä kyky tehdä aivan uudenlaisia innovaatioita, näyttää suuntaa johon koko muu maailma seurasi. Olimme askeleen edellä niin ideassa kuin osaamisessa sen toteuttamiseksi. Nokian tuhoon perustui sama myös kääntäen: muualla opittiin tekemään asiat yhtä hyvin ja innovaatiot lopahtivat. Tyydyttiin pysymään paikoillaan ja muut menivät ohi.

**

Suomesta tai Varsinais-Suomesta ei saa tulla uutta Nokiaa. OECD:n varoitukset koulutustasomme laskusta on otettava tosissaan. Globaaleilla markkinoilla Suomi ei voi kilpailla halpatyömaana, ei luonnonvaroilla. Meidän kilpailukykymme tehdään maailman korkeimmalla osaamisella. Digitalisaation kiihtyessä ihmisen on oltava tulevaisuudessa osaavampi kuin robotti; ihmisen on osattava rakentaa, ohjelmoida ja ohjata robottia. Muuten putoamme kelkasta.

Suomessa tulisi nostaa koulutuspolitiikka nyt talouspoliittisen keskustelun keskiöön. Emme tarvitse muuta kilpailukykyloikkaa kuin todellisen, tulevaisuuteen tähyävän osaamisloikan.

Mari-Elina Koivusalo

Kirjoittaja on turkulainen kaupunginvaltuutettu (sd.).

Kolumni

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Varoittavia esimerkkejä

Vanha vitsi kolmesta kaveruksesta, jotka soutivat saa­reen viettämään kaunista kesäpäi­vää. Joka miehellä muka­na pul­lo kevyttä, pehmeän täyteläistä kotimaista kesä­juomaa, saman vuoden vuosikertaa, bouquet ehkä hieman kehittymä­tön, Alkon numero 013: Kos­kenkorva.

Soudettaessa keskusteltiin siitä, miten juoma nautittaisiin. Äänin 2‑1 päätettiin, että kaikkia pulloja ei avata heti, vaan korkataan ensin yksi, joka juodaan, sit­ten muut. Vähemmistöön jäi ensimmäisen pullon omista­ja.

Varoittava esimerkki on tämä käynnissä oleva sote-prosessi.

Rantaan tultua äänestettiin taas. Äänin 2‑1 päätettiin­kin nyt hyväksyä vähemmistöön jääneen kaverin alkuperäi­nen ehdotus, että kukin juo omasta pullostaan. Jostakin syystä kaveri ei enää ollutkaan ensimmäisen ehdotuksensa takana, vaan häiriköi taas ja äänesti vastaan. No, demo­kratia toimi.

Demokraattinen prosessi tuottaa usein yllättäviä tuloksia (mutta on silti paras systeemi, vaikka onkin epätäydellinen).

Varoittava esimerkki on tämä käynnissä oleva sote-prosessi. Maksaa paljon ja tulos jäänee tavoitteen kannalta heikoksi. Tavoitteenahan oli kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta ja saatavuutta sekä hillitä kustannuksia. Hyvinvointi- ja terveyserot ilmenevät niin, että julkisen perusterveydenhuollon asiakkaat joutuvat pitkiin jonoihin eivätkä pääse helposti lisätutkimuksiin tai erikoislääkäriin – tämä siksi, että kuntien rahoittamana perusterveydenhuollosta puuttuu rahaa. Yksinkertaista, mutta simppeliä!

Tätä yksinkertaista ongelmaa on lähdetty ratkomaan mullistamalla sosiaali- ja terveydenhuollon hallinto. Rakentamalla kallis ja sekava hallinto ei saada lisää rahaa perusterveydenhuoltoon. Lääkkeeksi esitetään valtion rahoitusta, mutta valtio nykyisin leikkaa kaikesta mahdollisesta (ja mahdottomastakin), lisää rahaa ei tule – paitsi hallintoon: hallitus esittää vuoden 2018 budjettiin 300.000.000 euron rahoitusta uudistuksen valmisteluun. Jos nämäkin rahat ohjattaisiin kunnallisille terveyskeskuksille, niillä saataisiin paljon hyvää aikaan.

Toinen varoittava esimerkki on tulossa oleva maakuntahallinto, jonka pystyttämiseen käytetään suuri määrä pähkäilyenergiaa. Ei muisteta, että Suomessa on maakunta, jolla on toimiva itsehallinto: Ahvenanmaa, jossa maakunta vastaa myös sotesta. Miksi Ahvenanmaan itsehallintolaki ei kelpaa Kepun ajaman maakuntauudistuksen malliksi? Vastaus lienee se, että Kepu haluaa maakuntahallinnon, ei maakuntaitsehallintoa. Kepun maakuntien pitää olla Helsingistä johdettuja!

Ikävä juttu, että demarit ovat jääneet tuon yllä mainitun äänestyksen häviäjän asemaan, omia ideoita puuttuu.

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kolumni

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Irti maolaisuudesta!

Mies tulee lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kysyy: Ja mikähän teitä vaivaa?

Mies vastaa: Minulla on epidemia!

Lääkäri toteaa: Ei voi olla, epidemiassa olisi sairaus monessa paikassa samanaikaisesti?

Mies vastaa kulmia rypistäen: Mutta minulla onkin! Minä olen basilli!

Lääkäri alkaa pelätä, että mies ehkä on vaarallinen hullu ja arvelee, että on parempi olla myötäsukainen ja kysyy: Niin, teillä siis on epidemia. Ja mistähän te niin päättelette?

Mies sanoo: Minulla oireet ovat kovasti kipeät!

Lääkäri sanoo: Niin, oireena on siis kipu. Ja missähän kipua on?

Mies luettelee: No erityisesti haima on kipeä. Puoli mahaa. Kaikki munuaiset. Ja aivokurkiainen.

Lääkäri huokaa ja kysyy: Onko teillä tietoa, kuinka te sen epidemian saitte?

Mies: Kyllä. Putosin katolta.

On tutkittu juttu, että jos lääkäri vaivautuu kuuntelemaan potilasta 3 minuutin ajan, potilas kertoo, mikä häntä vaivaa – siis että lääkäri ei heti ala tuijottamaan tietokoneen näyttöä.

Sote-uudistuksessa on sama ongelma: sitä ajetaan erikoissairaanhoito edellä, vaikka juuri se toimii hyvin. Uudistusta valmistelevat henkilöt, jotka ikinä eivät ole käyttäneet julkisen perusterveydenhuollon palveluja. Potilaita ei kuunnella, asiakasnäkökulma puuttuu. Ja tämä vaivaa myös demareita.

Ongelma ratkeaisi järjestämällä lisää rahoitusta julkiseen perusterveydenhuoltoon, muuta ei tarvita.

Asia hoituisi kela-korvauksella, kuten yksityisellä puolella, systeemi ja byrokratia on valmiina. Raha seuraisi potilasta, aluksi se voisi olla esim. 1/4 yksityisen puolen korvauksesta, sitten 1/2 ja sitten 1/1 – ja ihmisiltä perittävää sairausvakuutusmaksua nostettaisiin samaan tahtiin – niin terveyskeskus olisi samalla tasolla yksityisen lääkärikeskuksen kanssa.

Terveyskeskuksen palvelu on yleislääkäritasoinen avosairaanhoito, erikoislääkäripalveluiden ongelma ei ole integraatio, vaan rahapula terveyskeskuksissa. Siksi terveyskeskuslääkäri ei millään kirjoita lähetettä erikoissairaanhoitoon eikä tutkimuksiin, koska terveyskeskuksissa seurataan, kuka aiheuttaa kustannuksia ja ”liikaa” lähetteitä kirjoittavat lääkärit haukutaan.

Tämän ongelman olen itsekin kokenut, mutta olen myös läheltä seurannut toista tapausta: suurentuneita imusolmukkeita ”seurattiin” ja lääkittiin antibiooteilla – turhaan. Yksityinen erikoislääkäri sitten lopulta totesi imusolmukesyövän, joka oli ehtinyt levitä. No, erikoissairaanhoito toimii, hoito tehosi eli henkilö on elossa.

Maolaisuus? Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana heiluteltiin Mao Zedongin pientä punaista kirjaa, josta löytyi vastauksia kaikkiin ongelmiin. Esimerkiksi: ”Meidän on vastustettava sitä, mitä vihollinen kannattaa ja kannatettava sitä, mitä vihollinen vastustaa”. Tätä SDP on uskollisesti noudattanut 90-luvulta lähtien – ja kannatus on koko ajan laskenut. Ei riitä, että reagoidaan vastustajan tekemisiin, omaa aloitetta pitää olla.

Raimo Korhonen

Kirjoittaja on toisinaanajattelija, sosiologi ja eläkeläinen.

Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Neuvoloiden yhtiöittäminen repii hallitusta

Esille nostamani kysymys (TS 22.3.2017) neuvoloiden kuulumisesta valinnanvapauslakiluonnoksessa yhtiöitettävien palveluiden piiriin on synnyttänyt valtavan keskustelun. Aihe nostatti valtaisan lisäkysymysten ryöpyn ministeri Rehulalle eduskunnan kyselytunnilla. Myös Helsingin Sanomat teki asiasta 23.3.2017 uutisen, jossa Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Kirsi Varhila yrittää selittää asiaa. SDP teki myös 24.3.2017 tästä hallitukselle välikysymyksen. Tänään hallituksen tulisi vastata kysymykseen siitä, yhtiöitetäänkö lastenneuvolat?

Miten näin tärkeä asia voi olla vielä epäselvä?

Ylijohtaja Varhilan kannanotosta ilmenee, että asia on epäselvä lain valmistelun suhteen. Ja ei eduskunnan ja hallituksen keskustelut ole asiaa selventäneet, päinvastoin. Ministeri Rehulan mukaan yksityiskohdat tähdentyvät vasta lausuntokierroksen jälkeen. Tänään on siis näytön paikka, miten käy lastemme ja raskaana olevien naisten tulevaisuudessa. Vetoan ministeri Rehulaan, että aikeet neuvoloiden yhtiöittämisestä perutaan heti.

Miten näin tärkeä asia voi olla vielä epäselvä? Samanlaisia epäselvyyksiä on viime viikkoina tullut esille useita. Oman näkemykseni perusteena on lakiluonnoksen kohta, johon ylijohtaja Varhilakin viittaa. Siinä todetaan, että nykyisistä terveyskeskuspalveluista vain vuodeosastohoito ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto on rajattu perustettavien sote-keskusyhtiöiden ulkopuolelle. Muut terveyskeskuksen toiminnot, siis esimerkiksi neuvolatoiminnot, kotisairaanhoito, hoitotarvikejakelu ja niin edelleen, kuuluisivat kilpailun piiriin sisällytettäviin palveluihin, jotka siis aiotaan yhtiöittää.

Miksi hajotamme sitä mikä toimii parhaiten koko maailmassa?

Miksi neuvoloita ei rajattu valinnanvapauslain ulkopuolelle, kuten tehtiin opiskelijaterveydenhuollon kanssa?

Näyttää myös sille, että keskusta olisi taipumassa vapauttamaan neuvolat pois valinnanvapauslain alta mutta kokoomus sen tahtoo itsepintaisesti siellä pitää. Miksi hajotamme sitä mikä toimii parhaiten koko maailmassa?

On ikävä havaita, että lainvalmistelu on tällä tasolla. Kunnilta on pyydetty lausuntoja valinnanvapauslakiluonnoksesta ja tarvitaan ministeriön ylimpään johtoon kuuluva virkamies tulkitsemaan mitä laissa sanotaan tai ei sanota. Tämähän ei ole ensimmäinen kerta. 20.1.2017 projektijohtaja Tuomas Pöysti totesi, että vaikeahoitoiset potilaat hoidetaan aina maakunnan itsensä, ei siis sote-keskusyhtiöiden, toimesta.

Tämäkin tulkinta herätti laajaa keskustelua, eikä selvyyttä asiaan ole vieläkään saatu. Tällaisilla asioilla on suuri vaikutus tulevaan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Viedäänkö markkinoille kilpailun piiriin 10 miljardin euron laajuiset palvelut vai yhden miljardin euron laajuiset palvelut vai jotain siltä väliltä? Tätä ei ole lakiluonnoksen vaikutusarvioissa selvitetty.

Kuten ministeri Rehula totesi, päätös tehdään vasta lausuntokierroksen jälkeen. Eli jos yhtiöittämistä vastustetaan, se voidaan perua. Toivotaan näin.

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Kolumni

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.

Miksi terveyden edistäminen on sinun kunnassasi tärkeää?

Miksi terveyden edistäminen on sinun kunnassasi tärkeää?

Näin minulta kysyttiin eräässä vaalikoneessa.

Mitä huonommin turkulaiset voivat, sitä enemmän Turku menettää.

Kirjaimellisesti. Ja kerron miksi.

Terveyden edistäminen ja ennaltaehkäisevät terveydenhuollon toimet tulevat sote-uudistuksen myötä olemaan Turussa keskeisellä sijalla. Terveyden edistäminen on ihmisten hyvinvoinnin turvaamista.

Ja turkulaisten hyvinvoinnin turvaaminen on kunnan hyvinvoinnin turvaamista.

Nimittäin hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kuuluvat kunnalle sote-uudistuksen jälkeenkin.

Itselleni erityisen tärkeä teema on mielenterveyden edistäminen ja mielenterveyden häiriöiden ennaltaehkäisy, jotka kuuluvat olennaisesti terveyden edistämiseen. Olen mielenterveystyön tutkija. Minusta meidän tulee panostaa tulevaisuuden Turussa erityisesti arkimielenterveyteen.

Terveyden edistämistä voidaan jatkossakin toteuttaa monella eri sektorilla: esimerkiksi koululaisten hyvinvointi ja liikunta ovat tärkeitä. Meidän tulee turvata jatkossakin lasten ja nuorten maksuton liikunta ja pitää huoli, ettei lasten ja nuorten liikuntapaikkavuokrat nouse. Lasten ja nuorten osallistuminen koululiikuntaan ja terveellisen kouluruokailun turvaaminen ovat tärkeitä terveyden edistämisessä. Voimme myös tukea Turussa kouluruokailua enemmän kohti lähi- ja luomuruokaa, mikä voisi lisätä kasvisten määrää koululaisten lautasilla.

Aikuisten kohdalla puolestaan voidaan tehdä seuraavaa. Työmatkaliikuntaan aktivointi sekä aktiiviseen liikkumiseen vapaa-ajalla kannustaminen ovat askelia kohti työelämässä olevien terveyden edistämistä. Työelämässä jaksaminen on tärkeää. Tämä tukee erityisesti arkimielenterveyttä. Liian moni uupuu ja kokee mielenterveyden ongelmia arjessaan.

Mitä paremmin kuntalaiset voivat, sitä enemmän rahaa kunta saa valtiolta.

Ikäihmisten terveyden edistämistä Turussa voidaan kannustaa esimerkiksi turvaamalla se, ettei seniorirannekkeen hintataso lähde käsistä. Ikäihmisten yksinäisyyteen puuttuminen on myös teko terveyden edistämisen puolesta. Meidän tulee myös pitää huoli siitä, että kaikki ne ikäihmiset, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista laitoshoitoa, saavat sitä.

Ja mitä tarkoitin kirjoitukseni ensimmäisellä lauseella?

THL:n esittelemät hyteindikaattorit liittyvät peruskouluihin, liikuntaan ja kunnan johtoon.

Mitä paremmin kuntalaiset voivat, sitä enemmän rahaa kunta saa valtiolta.

Siksi olisi järjetöntä viedä esimerkiksi lasten liikunta maksulliseksi, koska se voi vähentää lasten liikkumista, jota mitataan, ja joka vaikuttaa kunnan saamaan tuen määrään.

Terveyttä voidaan edistää myös panostamalla kaupungin kehittämiseen ja rakentamiseen. Hyvä julkinen liikenne ja kevyen liikenteen väylät kannustavat ihmisiä pois yksityisautoilusta ja edesauttavat terveyden edistämistä. Samoin kaupunkirakentaminen, jossa huomioidaan vaikkapa palvelut ja viheralueet, tuovat ihmisille hyvinvointia. Yhtenä tapana kaupunkikehittämisessä on tukea hyvinvointia tukemalla prosenttiperiaatetta julkisessa rakentamisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että noin prosentti rakentamisen kuluista ohjataan taiteeseen, esimerkiksi suunnittelemalla julkisia taideteoksia tai tilaamalla vaikkapa taiteilijan tekemä lasten leikkipuisto.

Terveyden edistäminen kunnassa on erittäin tärkeää, sillä soten valuttua maakuntaan, terveyden edistäminen jää kunnan omaksi tehtäväksi. Jokaisella kuntalaisella on oikeus voida hyvin. Turvataan siis arkimielenterveys jatkossakin.

Mari Lahti

Kirjoittaja on terveystieteen tohtori, mielenterveystyön tutkija ja lehtori.