Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Lapsiasiavaltuutettu haluaa vahvistaa intersukupuolisten lasten oikeuksia

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila esittää, että Suomessa käynnistetään intersukupuolisten lasten hoitosuositusten valmistelu.

Suomessa syntyy vuosittain arviolta kymmenkunta lasta, joiden sukupuolta on vaikea määritellä. Kyseessä on synnynnäinen tila, jossa yksilön fyysiset sukupuolta määrittelevät ominaisuudet eivät ole yksiselitteisesti miehen tai naisen.

— Lääketieteellisiä interventioita muissa kuin välittömästi terveyttä vaarantavissa tilanteissa tulisi välttää. Esteettisen kirurgian taustalla ovatkin enemmän aikuisten pelot kuin lapsen etu, Kurttila sanoo.

Hän esittää, että sosiaali- ja terveysministeriö käynnistää valmistelun hoitosuositusten antamiseksi intersukupuolisia lapsia koskien.

Kurttila perustelee ehdotustaan intersukupuolisten lasten itsemääräämisoikeuden vahvistamisella.

— Lapsen ulkoisia sukupuoliominaisuuksia muokkaavat toimenpiteet pitäisi toteuttaa vasta, kun lasta pystytään asiassa kuulemaan. Tärkeää on myös tunnistaa, että kaikille vanhemmille jo synnytysvalmennuksessa puhutaan intersukupuolisista lapsista. Tämä vaatii ammattilaisilta herkkyyttä tunnistaa intersukupuolisten lasten todellisuus ja oikeudet.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE